Kristillisen alkuseurakunnan johtajia alettiin jo varhain kutsua ’isiksi.’ Mistä tapa johtui? Siitäkö vain, että he johtivat seurakuntaa kuin isä perhettään? Tai Jumala ihmislasta. Tai Jumalan sijainen paavi koko kristikuntaa? Johdetaanhan paavinkin nimitys sanasta baba eli isä. Voimme edelleen kysyä, miksi Jeesus puhui joskus taivaallisesta isästään, mutta joskus vain isästään? Tarkoittiko hän, kuten yleisesti uskotaan, aina isästä puhuessaan Jumalaa, koskapa hänellä ei voinut mallista isää ollakaan, eihän hän ollut Joosefin biologinen poika ja Joosef oli muutenkin jo kuollut?

Paavali kutsuu Timoteusta pojakseen ja oli siis Timoteuksen isä. Ja kun Paavali ei ollut lihallinen isä, hän ei ollut naimisissa ja tuskin hänellä oli aviottomiakaan lapsia eikä hän ollut Timoteuksen paavi eikä Jumala, niin mikä isä hän oli? On helppo vastata, että tietysti Paavali oli Timoteuksen hengellinen isä. Mutta mitä tuo hengellinen isyys oikein tarkasti ottaen on tarkoittanut?

Kysymyksiin on olemassa tietysti perinteelliset ja kysymykset vaarattomiksi tekevät vastaukset, joihin olemme jo kysymyksien yhteyksissä viitanneet. En puutu niihin tässä vaan totean suoraan, että perinteiset taivaalliset ja hengelliset ’isyydet’ eivät poissulje mahdollisuutta, että isillä olisi voitu tarkoittaa mysteereitten initiaatiopappeja, oppi-isiä, jota opettivat ja vihkivät lapsensa esoteeriseen tietoon. Perinne isä-sanan tällaisesta käytöstä noussee jo persialaisesta Zarathustran luomasta uskonnosta ajalta noin 800 vuotta eKr.
Ohitan Zarathustrankin tässä sanoen vain, että Jeesuksen aikaan Roomassa yhtenä pääuskontona ollut mithralaisuusuus, missä palvottiin välittäjäjumala auringon poika Mithrasta, oli zarathustralaisuuden eräs myöhempi haarautuma. Mithra-kultti oli esoteerinen ja sisälsi paljon kristinuskossa myöhemmin tutuiksi tulleita elementtejä. Siinä oli myös erityinen vihkimystie, joka oli seitsenportainen.
Portaikon korkeimman eli seitsemännen vihkimyksen saanutta kutsuttiin Isäksi. Tämän käytännön on tuntenut mm. kirkkoisä Hieronymus, sama kuin Jerome, johon vielä monasti törmäämme. Isä-aseman mithralaisuudessa saavuttanut oli nyt valmis ja voisi nyt vihkiä alempien asteitten kokelaita. Hän oli oppi-isä ja yliopettaja. Rabbi, kuten heprealaiset olisivat sanoneet. Eikä rinnastus ole kaukaa haettu, sillä jo ylipappi Eeli kutsui, kuten Paavali myöhemmin Timoteusta, profeetta Samuelia pojakseen. Heprealaisessa kuten muussakin ajan ja alueen kielenkäytössä oli perheenjäsenten nimien vertauskuvallinen käyttö muutenkin yleistä. Kaikki tunnemme sanonnan ?kaikkien sotien äiti? tai syytöksen: ?Mies on valheen isä.? Määritelmä ?nuoli on jousen poika? on myös kuvaava. Tänäänkin pidämme mm. kirjailijoita teostensa isinä.
Mutta erityinen merkitys on sillä, että patriarkaalisessa yhteisössä ja heprealaisessa kielenkäytössä mies oli Herra, joka paitsi siitti myös synnytti saamansa pojat. Nainen oli asiassa vain mitätön sivutekijä. Ja tästä hierarkisesta kielenkäytöstä olikin lyhyt matka siihen, että esoteerisessa vihkimyksessä viisauden Chokma´n tai Sophia´n kanssa avioitunut eli vihitty oli tiedon isä, joka saattoi puolestaan viisauteen vihkimäänsä nuorukaista kutsua pojakseen, sillä olihan hän initiaatioriitissä ’siittänyt’ tuon uuden lapsen.
Tällaisia tiedon isiä antiikin esoteerikot kutsuivat hierofanteiksi. Nämä olivat korkea-asteisia adepteja, joilla oli tieto ja taito tulkita pyhiä asioita ja kirjoituksia ja vihkiä niihin kelvollisiksi katsomiaan ja valitsemiaan oppilaita. Hierofantti-nimen sanahistoria on mielenkiintoinen. Sen alkuosa hiero tulee kreikan sanasta hieros, joka merkitsee pyhää, josta sitten hieron pyhäkkö ja hiereus onkin sitten pappi. Hieros on latinan kielessä kuitenkin myös sankarille omistettu nimitys ja kun sankareita pidettiin suuressa arvossa, heidät kohotettiin muiden yläpuolelle ja niin sana sai pian sisältöjä, joita voitiin hyödyntää ilmastaessa eriarvoisuuksia. Syntyi moderni käsite hierakinen.
Tähtitaivaalla, jota temppeleistä eli pyhäköistä (hieron) tarkkailtiin, hierarkian huipulle nousi joka päivä Helios, aurinko. Muistamme antiikin Egyptin Heliopoliin, jossa oli suuri aurinkotemppeli ja paljon pappis-astrologeja tämän taivaan kuninkaan ja hänen alamaistensa liikkeitä tarkkailemassa. Helios ja hierous ovatkin itse asiassa samaa juurta, sillä kuten esimerkiksi Robert Temple on näyttänyt (kirja), helu on aiemmin kuulunut heru, l ja r ovat vain vaihtanet paikkaa. Ja juurisana on tarkoittanut kirkkautta, loistoa. Sankari on ollut siis aurinkosankari ja hierofantti tähtitaivaan tarkkailija, voisimme liioittelematta sanoa astronomian opettaja, joka myöhemmin liitti opetuksensa piiriin myös ihmisen sisäisen aurinkokunnan liikkeitä koskevia ihmiskunnan ikivanhoista kokemuksista nousevia havaintoja.
Hierofanttia voimme sanoa voimme sanoa astronomiksi siksikin, että nimityksen toinen osa fantti tulee ilmiselvästi kreikan verbistä fanoo, joka tarkoittaa ilmestymistä, loistamista, näyttäytymistä. Niinpä sana epi-fania merkitsee jumalallista ilmestystä. Sanalla on monta samansisältöistä johtoa: faneros, tunnettu, julkinen, ilmeinen, faneroo tuoda julki, ilmoittaa, faneros selvästi, julkisesti.
Ja ennen muuta fanos eli soihtu.
Hierofantti on siis ihminen, joka korkeasta asemastaan käsin on tullut toisten ihmisten soihduksi, auringon tavoin hän on ilmituonut pimeydessä vaeltavalle mikro- ja makrokosmisia salaisuuksia ja saanut näin tietämättömyyden yön väistymään. Mutta hän ei ole heittänyt helmiä sioille ja jakanut tietoaan kaikille vaan harvoille arvollisille ja valituille. Näin on asia ollut myös varhaisessa luonteeltaan hyvinkin esoteerisessa kristinuskossa ainakin, mikäli meidän on uskominen kirkkoisä Origeneen todistusta, kun hän kirjoituksessaan Celsosta vastaan (Contra Celsokseen palaamme vielä usein Origeneen jälleensyntymäopin yhteydessä) kristinuskon tiettyjen oppien salaamista puolustaessaan lausuu:

“Mutta ei ole yksinomaan kristinuskolle ominaista, että on olemassa tiettyjä oppeja, joita ei ilmoiteta suurelle joukolle ennen kuin vasta sitten, kun julkiset ovat opitut, vaan myös filosofisissa järjestelmissä muutamat totuudet ovat julkisia, toiset salaisia…
Toisille opetettiin salaisuudessa niitä asioita, joita ei pidetty sopivina epäpyhille ja kypsymättömille annettaviksi. Sitä paitsi, vaikka mysteereitä toimitettiin kaikkialla pitkin Kreikkaa ja barbaarimaita ja ne pidettiin aina salassa, ne eivät tulleet huonoon maineeseen, niin että turhaan hän (Celsos) koettaa panetella kristinuskon salaisia oppeja, kun hän ei oikein ymmärrä sen luontoa”. (Contra Celsos I, 7)

Origenes ilmaisee selvästi, että pyhä, jota Jeesuksenkaan mukaan ei saanut heittää koirille eli epäpyhille, kuului Mestarin salaisiin opetuksiin, joita hän vertaa antiikin mysteerioitten sisältöihin.

Vaikea onkin ohittaa sitä tosiasiaa, että varhaiset kirkon johtajat näyttävät paitsi hyvin tienneen kristinuskoon rinnastamiensa mysteerioiden olemassaolon myös epäilyttävän hyvin tunteneen jopa niiden sisältöjä aina mysteeripappien käyttämiä käsitteitä myöten. Paavalin Roomalaiskirje on mysteerien termistöä täynnä ja pyhä Jerome on tuntenut niin mithralaisuuden initaatiot kuin niitä toimittaneitten vihkijöittenkin hierofantti nimitykset. Tämä Hieronymuksena paremmin tunnettu isä tietää kaikki mithraismin riitin seitsemän astetta ja on kutsuu seitsemättä astetta siis ‘isäksi’, jonka kautta - kuten taivaan sfäärienkin - ihmisen sielu saavuttaa viimeinen autuuden. Pyhä isä George Nassalainen puhuu riitissä käytetyistä vesi ja tulikasteista ja Tertullianus mainitsee Mihras–riitin merkistä, joka painetaan kandidaatin otsaan .
Klemens Aleksandrialainen puhuu kristinuskon alkajasta ja täyttäjästä Jeesus Nasaretilaisesta myös ja nimenomaan hierofanttina. Tähän korkeaan rooliin viittaavat myös Jeesuksen sanat: “Minä olen maailman valo” ja sanat, saavat näin myös uutta sisältöä. Johanneksen Ilmestyskirjan maininta, että kultainen kaupunki ei tarvitse valaistumiseensa aurinkoa (Ilm. 23:21), tulee myös käsitettävämmäksi, sillä tässä auringon loistamisen verbinä ja muutenkin ainoan kerran koko Ut:ssa käytetään verbiä faino. Jeesus valo korvaa siis auringonvalon. Joten hierofantti kääntyy sanamukaisesti suoraan sanoiksi aurinkosankarin valo.

Klemensin nimi on lisäksi tullut viime vuosina esiin varsin dramaattisen tekstilöydön yhteydessä. Professori Morton Smithin muutama vuosi sitten Mar Shabasta löytämän 1700-luvulta olleen kirjan takakannessa olleessa katkelmassa on nähtävissä osa Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä eräälle Theodoralle. Kirjeestä käy ilmi, että Carpokraattien kristillinen lahko on Klemensin mielestä väärinkäsittänyt Markuksen salaisen evankeliumin ja sen kertomuksen erityisesti Jeesuksen öisin alastomille nuorukaisille pitämien seremonioiden luonteen. Klemens puhuu nimenomaan Markuksen salaisesta evankeliumista ja myös asioista joita ei saisi vihkimättömille paljastaa. Ne olivat ilmeisen arkaluonteisia ja liittyivät kasteseremonioiden sellaisiin yksityiskohtiin, joita ymmärtämättömät käsittäisivät väärin kuten olivat tehneet juuri Carpokraatit, jotka lienevät epäilleet riiteissä olleen mukana homoeroottisia vivahteita. Mielenkiintoista on tietenkin, mitä seremonioissa on saattanut olla sellaista, että edes moinen väärinkäsitys on voinut syntyä.

Klemens Aleksandrialainen lisäksi salaisten oppien olemassao-olon myöntää ja hierofantti-nimitystä käyttää varhaiskatolisen kirkon isä Ignatios Antiokialainen, sillä kirjeessään Filadelphian seurakunnalle, hän puhuu ylimmäisestä papista hierofanttina, jolle on uskottu, kuten Besant toteaa, “kaikkein pyhin ja Jumalan mysteeriot“.
Muistamme, että heprealaiskirje Uudessa testamentissa puhuu Jeesuksesta ylimmäisenä pappina. Ylimmäinen pappi avasi myös oven kaikkein pyhimpään., joka vuoden ajan oli ollut täysin pimeässä. Avaaminen tapahtui suurena sovituspäivänä Joom kippurina syys-lokakuun eli heprealaisittain Tisrin kuun 10 päivänä.. Tuolloin valo tulvahti temppelin kaikkein pyhimpään ja kullatun liitonarkin kannelta loisti ns. shekinah eli Jumalan läsnäolon kirkkaus. Näin siksi, että ovat avattiin vasten aurinkoa, jonka näennäisen vuosikierron mukaiseksi – kuten myöhemmin osoitamme - piti suurena sovituspäivänä eli syyspäivän tasauspäivänä, sovittaa edelle juossut lyhyemmän vuoden antanut kuukalenteri. Päivän Herra piti sovittaa Yön kuningattaren kanssa. Käyttääksemme modernia ilmaisua, piti kuukalenteri siis päivittää uudelleen, mutta suurelle Auringon Herralle piti myös ’uhrata,’ sillä määräsihän Hän paitsi hetkistä ja ajoista myös maan kasvusta ja ihmisten kohtaloista. Jos kalenteri on väärä, tapahtuu kylvö väärään aikaan ja Herra (aurinko) ei anna maalle pelastavaa kasvua, siemen ei idä, varsi ei nouse, lehdet eivät ojentaudu, eikä kasvi kukinto astu valoon . Kaikella tuli olla aikansa ja paikkansa. . Kun ihminen ajoittaa päivän ja elämänsä aktiot oikein jää hänelle aikaa ja tilaa myös kasvaa ja kypsyä. Nousta askel askelelta kohti yhä kirkkaampaa valoa.
Kaikella on aikansa ja paikkansa Näin opettavat myös nykyaikaiset vapaamuurarit, joiden opit kaikessa keskeisessä lienevät yhä suunnilleen samat kuin esoteerisen kristinuskon, jonka olemassaolon tosiasiallisuuden olemme edellä pyrkineet kirkkoisienkin todistuksissa näyttämään. Mutta emme tyydy vain kirkkoisien todistuksiin vaan poimimme aurinkoallegorioden ja niiden sisältämien kehittymisoppien lisäksi myös esoteeristen oppien muita yksityiskohtia. Niissä uudelleensyntymän antava valo ja aurinko ovat edelleen keskeisiä motiiveja, mutta toivon mukaan lisäesimerkit täydentävät ideaa ja antavat selkeämmän käsityksen ihmistä ja kansakuntia uudistamaan pyrkivien vihkimysten sivistyksellisistä ja eettisistä päämääristä.

Astu valoon

Astu valoon! kehotetaan siis yhä tänään pimeästä huoneesta valoon kutsuttavia esoteeristen veljeskuntien kokelaita. Jälleensyntyvä sielu astuu myös pimeydestä valoon. Lapsi parkaisee ja avaa silmänsä. Kokelaan silmiltä irrotetaan sitä peittänyt liina. Lapsen napanuora katkaistaan Kokelaan kaulalta irrotetaan sitä kiertänyt köysi. Enää hän ei tarvitse taluttajaa Lapsi on siinnyt, kohdussa kasvanut ja syntynyt. Prosessia jäljiteltiin hierofanttien johtamissa seremonioissa
Valoon mysteerikoulujen kokelas kuljettiin nähtävästi portin tai oven kautta, johon johdatti avain eli ‘kameli’, joka kabbalistisessa lukutavassa oli kirjain G. Tämä kameliksi nimetty gimel, hepreaksi g , kirjain oli eräs Raamatun salakieliavain. Sillä kameli oli juhta, joka erämaan tietä lännestä itään kohti auringon nousua kulkiessaan kuljetti elämän vettä läpi erämaan. Matkalle lähtevän kamelin tuli kuitenkin päästä läpi ahtaasta portista. “Minä olen Tie, Totuus ja Elämä, ei kukaan tule Isän tykö, muuten kuin minun kauttani”, sanoi Jeesus, puutarhuri ja totisen viinitarhan ovi. Mutta oven avaamiseen tarvittiin avaimia. Kuten gimel-kirjainta.

“Minä olen totinen viinipuu ja te olette sen oksat”, joiden “hedelmistä te tunnette heidät” todisti Jeesus esoteeriseen gnosikseensa vihkimistään opetuslapsista. Jeesus, Nooa ja paratiisin Herra samaistuvat. He ovat kaikki uuden ihmisen tuottajia. Ja uusi ihminen tuottaisi viiniä, joka pantaisiin uusiin leileihin. Viini on prosessituote. Hedelmä kypsyy ja käy ja saa käymistuotteena aikaan mielenmuutoksen. Euforian. Tällaisiin päätelmiin voi tulla, kun esoteerisen lukutapaa käyttäen löytää Nooan tarinasta uusia semanttisia merkityksiä. Seuraavan esoteeris-kabbalistisen lukutavan sovelluksen otamme sen tähän esimerkkinä Vanhan testamentin tekstien vertauskuvallisesta ymmärtämisestä ja noihin vertauskuviin sisältyvän viestinnän tulkinnasta. Tulkinnasta ottaa tietysti vastuun kirjoittaja, jonka esseestä Salattu Genesis ote on:

Perimätiedon mukaan paratiisin hedelmät kasvoivat puussa, joka tuotti grabe hedelmiä, jotka lienevätkin eräitä vanhimpia ihmisen hyödyntämiä. Tämän hedelmän nimi on hepreaksi bni eli onab, joka vokalisoituna eneb merkitsee myös viinirypäleterttua, jota vastaa myös synonyymisana eshkol lksa, josta puolestaan tulee maskuliinista “terttua” eli miehen kiveksiä vastaava sana ashka !SA. Nooa oli siis ihmiskunnan ensimmäinen viinitarhuri eli onab-mehun puristaja, joka siis juopui viinistään ja jonka kives-tertut (tässä hepr. tvri:”paljaat” tai “arat”) Nooan pojat siis näkivät. Kertomuksessa on selvästi nähtävissä kertojan mieltymys vertauskuviin, kuvakieleen ja erityisesti sanaleikkeihin, joita Raamatussa muutenkin on noin 3o ooo. Kaikki tyylit ovat kertomuksessa mukana.
Sillä viinitarhurina Nooa edustaa Jumalaa , viinitarha on Israel ja Nooan peitetty häpy antaa armeliaan verhon kirjoitusten niille osille, jotka luonteeltaan ovat perin sukupuolisia, kuten sanat grape-onab, viinirypäle-eneb, paratiisihedelmäterttu-ashkulit ja kives-ashka kontekstuaalisessa yhteenkuuluvuudessaan osoittavat.
Sillä viinirypäle muistuttaa muodoltaan suuresti miehen kivestä, molemmista saadaan juovuttavaa elämän nestettä, Nooan nesteestä syntyy uusi sukupolvi kuten ihnisen uudestisynnyttävässä ehtoollisymbolissa ehtoollisviini on tehty käymis-prosessoidusta rypäle-mehusta ja joka symboloi uutta liittoa ihmisen ja Jumalan välillä. (Tämä on uusi liitto minun veressäni…jne.).
Näin siis paratiisihedelmän “syöminen” oli “viinin” eli kivesmehun juomista symboloiden miehen ja naisen yhtymistä ensinnäkin paratiisissa ja sitten Noan viinitarhassa, joka on itse asiassa Edenin toisinto. Kertomukset ovat saman aatteen kaksi eri versiota.
Sanaan onab törmäämme myös nimessä Onan, joka siis vuodatti oman rypälemehunsa kedolle.

Mutta rypäleet eivät kypsy ilman valoa ja aurinkoa. Valaistumisen keskeinen symboli oli , kuten jo monesti todettu, yhteyttävä, synnyttävä ja kasvattava aurinko . Tiedon valo hedelmöittäisi ja kasvattaisi ihmistä kuin auringon valo äiti maata. Tiedon valo päästäisi hänet lopulta irti myös jälleensyntymien kehästä, mutta sitä ennen on ihmisen muutettava karmaansa, tultava uudeksi, jos niin saa sanoa, Noaksi, uuden viinin tuottajaksi Jumalan viinitarhassa. Viinitarhuri, prosessori Nooa oli ensimmäinen hierofantti, viinipuu oli esoteerisen juutalais-kristillisyyden keskeinen symboli, viinin violetti väri on säilynyt kirkkolaitoksemme värisymboliikassa mysteerion salaisuuden värinä. Mutta Noankin yläpuolella oli suurin salaisuus, joka oli Korkein, oikean auringon takana oleva Elämän henki. Eljon, korkein, jota oikeat esoteerikot eivät halunneet nimetä. Hän oli Lausumaton. Korkein jumaluus oli Ajin Suph; ei mikään nimi. Kun ihminen pääsee monien jälleensyntymien jälkeen takaisin kiinni tähän henkeen, on hän päässyt jumalalliseen rauhaan tai lepoon. Sillä nimi Nooah merkitsee juuri lepo. Mutta sitä ennen on sielun täytynyt läpikäydä monta kierrosta ja metamorfoosia eli muodonmuutosta.

Metamorfoosi

Pyrkimys vihkimyksissä tapahtuvaan ja sielun lopulta puhdistavaan ja vapauttavaan asteettaiseen metamorfoosiin, jota voitiin verrata rypäleen käymiseen, on hyvin vanha Se on tunnistettavissa – kuten olemme näyttäneet - egyptiläisessä Isis ja Osiris kultissa, mutta myös kreikkalaisissa Eleusis-mysteerioissa ja monissa muissa kuolevien ja ylösnousevien sankarien mukaan nimetyissä taivaallisissa näytelmissä, joissa päärooleissa olivat Apollo, Adonis, Baccus, Dionysos, Hercules, Jason, Odusseys, Uranus, Vulcan jne. Näiden mytologian suurten nimien ympärille rakennettujen kulttien käsikirjoitukset oli jo ammoin laadittu paitsi itämaiden yötaivaan tähtien ja tähdistöjen liikkeiden mukaan ennen kaikkea pimeän yön ja sen tähdet ja tähdistöt valollaan kerta toisensa jälkeen voittaneen auringon kunniaksi.
Myytien sankarit olivat aurinkosankareita. Aurinko työnsi edeltään yön lohikäärmeen ja muut pahat tähdistöt läntisen horisontin taakse. Se lämmitti maan ja sai hedelmät kypsymään. Tarujen sankareitten paratiiseissa kasvoi ruusuja, omenoita ja muita ihania kukintoja ja hedelmiä tuottavia kasveja ja puita. Ja Edenin paratiisihedelmä oli siis Grape. Se kasvoi vanhimmassa viljellyssä hedelmäpuussa ja se tuli pian hedelmällisyyden symboliksi. Edenissä Eeva antoi Adamin maistaa grape hedelmää.

Simson taisteli Nubian leijonaa vastaan. Jaason haki kultaista taljaa. Herakles kantoi sitä olkapäällään. Kuningas Salomo´n nimi voidaan lukea sol mach: suuri aurinko. Kun kuu, yön hallitsijatar Saban kuningattarena saapuu tapaamaan kuningas Salomoa, tämän loisto himmenee, aurinko pimenee, kunnes syntyy kuun varjosta jälleen uudelleen. Niin pimeyttä seuraa aina uusi valo.

Voittava aurinko Sol invictus oli myös taivaallinen kuningas ja kansojen Korkein hallitsija. Auringon kultaiset säteet lämmittivät, mutta myös valaisivat kaikkia ihmisiä. Niinpä ei ollut ihme, että myös maalliset ja uskonnolliset hallitsijat, kansojen keisarit ja kuninkaat, ylipapit ja prelaatit ottivat valtansa merkkeihin auringon vertauskuvat. Olivathan he kuin Salomo täydellisten ja valaistuneitten ihmisten esikuvia.
Kuninkaan kultaisen kruunun ulospäin kaartuvat koristeet kuvasivat auringon säteitä ja kruunu itse ajan (kronos) ikuista kiertokulkua. Kuninkaan valtakunta oli auringon valtakunnan maanpäällinen vastine. Papiston kultaiset viitat aurinkoliekkeineen, kultaiset kruunut ja kultakoriteiset temppelit heidän kulttiensa keskuksina ovat samoin aurinkovoiman ja aurinkojumaluuden vertauskuvia.
Monien kristinuskonkin antiikista lainaamien allegorioiden joukossa on myös kertomus kauniista keltatukkaisesta Apollo nimisestä nuorukaisesta, sinisilmäisestä aurinkojumalasta,(Kuva Gallen Kallelan Ad Astrasta?) joka kultaisten hiusten valuessa hänen olkapäilleen ja päästä kantapäihin valkoiseen viittaan puettuna kantaa käsivarrellaan Jumalan karitsaa. Karitsaa, joka kuolemallaan synnyttää uuden auringon, sillä talvi, joka jo 24. joulukuuta on alkanut lyhentyä häviää nyt kuoleman unesta heräävälle keväälle. Sama symboli toistuu neitsyt Marian ja Jeesus lapsen ikoneissa.
Sillä antiikissa uuden auringon syntymä talvipäiväntasauksessa 24. joulukuuta kuvattiin pienenä lapsena, kevätpäiväntasauksessa nuorukaisena, kesäpäiväntasauksessa aikuisena miehenä ja syyspäiväntasauksessa vanhuksena. Näin ei liene sattuma, että Jeesuskin Johanneksen evankeliumissa joutuu ristille kello yhdeksän aamulla, joka tunneista kuukausiksi muutettuna vastaa juuri syyspäiväntasauksen , heprealaisten suuren sovituspäivän, aikaa.

Iltapäivällä yhdeksännellä hetkellä toimitetussa sovituksessa Herran eteen tuotiin kaksi kaurista. Syntiuhrikauris uhrattiin polttamalla, mutta kansan synnit vei erämaahan eläväksi jäänyt toinen kauris, jota typologista selitysmallia Uuden testamentin tapahtumiin johdonmukaisesti sovitettaessa olisi vastannut - Barabbas!

Näin kristinuskonkin keskeinen hallitsija oli aurinkokuningas, sillä Leijonan aurinkomerkissä syntyi ja toimi myöskin kuningas Jeesus. Mestari, jonka kaltaiseksi tuleminen myös esoteerisessa tai jos niin haluamme sanoa gnostilaisessa kristinuskossa oli ihmisen keskeinen tavoite. Jeesus edusti auringon voimaa ja asemaa ja oli esikuva ihmiselle, joka Herculeen tavoin voittaisi lohikäärmeensä ja tekisi urotyönsä ja saisi palkaksi viimein kultaisen hedelmän. Tai kuten Jeesus lupaa: “Elämän kruunun”. Hän olisi kulkenut alusta loppuun esoteerisen kristinuskon vihkimystien. Hän oli siinnyt, muodostunut ja syntynyt uudelleen. Hän olisi kuten kuningas Saul aikanaan, Jumalan poika, sillä tuona päivänä oli Jumala hänet synnyttänyt. Ja elämän kruunun haltijana hänellä oli kaikille kuninkaille kuulunut luovuttamaton oikeus. Hänelle oli oikeus hallita omaa kuningaskuntaansa, valtakuntaansa, joka oli hän itse. Hän oli oman ruumiinsa, sielunsa ja mielensä hallitsija. Tuon luovuttamattoman hallintavallan suuri etuoikeus oli tuomita tai armahtaa. Elämän kruunun haltijalla oli oikeus armahtaa itse itsensä. Jeesus oli luovuttanut tuomiovallan kuninkaana pois itseltään ja ojentanut sen kruununa oppilaalleen. Minun kruununi on Mithras, oli ylpeänä todistanut parsilainen vihitty, minun kruununi on Kristus, todistaa nykyinen kristitty. Kristikunta on tänään kadottanut Elämän kruunun merkityksen eikä se tiedä, että myös mithralaiset oli voideltu oliivipuun mehulla, tuolla auringon tuottamalla pelastuksen öljyllä. Hienoaromisen ja öljyisen Lakeeripuun lehvistä tehtiin myös antiikissa taistelun tai kilpailun voittaneen sankarin seppele. Henkisen taistelun voittaneen paras palkinto oli täydellisen metamorfoosin mukanaan tuoma täysin uudistunut elämä ja onni. Tämän paranoijan (mielenmuutoksen) alkuun panemisessa ei tarvittu aineellista hedelmöittäjää vaan sen aikaansai Pyhä Henki, jota Osiris tarussa vastaa neitsyt Isis. Madonna, joka usein on yhdistetty Jeesukseen äitiin neitsyt Mariaan.

Esoteerinen tieto

Raamatun esoteerinen merkitys on kätketty milloin numeroihin, milloin sanoihin, jotka on valittu kätketyn koodin mukaan, toisinaan sanaleikkeihin, milloin vertauskuviin. Näin sanoessaan Besant kuten monet hänen jälkeensäkin tulleet esoterian harrastajat ja tutkijat vetoavat paitsi heprealaiseen perimätietoon myös alkukirkon oppineisiin kirkkoisiin ja erityisesti Origeneeseen, joka opetti, että pyhät kirjoitukset olivat kolminaisia, niissä oli kuten ihmisessäkin ruumis, sielu ja henki. Näin Raamatun ruumis oli rakennettu ulkonaisista kertomuksista ja tarinoista ja kertomuksissa käytetyt sanat olivat vain vaatteita, joiden tarkoitus oli kätkeä kirjoitusten todellinen sielu ja henki. Origenes jopa toteaa, edelleen Besantin mukaan, että teksteissä oli myös tahallisia virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, joiden tarkoitus oli vain ohjata lukija tekstin sielun jäljille. Sielu oli tekstin ydin eli sen syvin informaatio. Kirjoitusten henki taas aukeasi vain hengellisesti valistuneille ja tarkoitti kirjoitusten kokonaisvaltaista merkitystä vihityn elämässä. Origeneen suhteita esoteerisiin oppeihin kuvaamme vielä hänen jälleensyntymäoppinsa, joka oli tietysti yksi esoteerisen opetuksen sisältö, yhteydessä sivulla ?.

Pyhien tekstien syviä merkityksiä ja luonnon salaisuuksia tuotiin esille yhtä hyvin pakanallisissa kuin kristillisissäkin mysteerioissa. Mysteerit olivat suuria ja julkisia tai pieniä ja salaisia näytelmiä; pienimuotoisia draamoja on yhä mukana vapaamuurariuden rituaaleissa, mutta ne heijastuvat yhä monissa nykykirkkojenkin menoissa. Liturgisissa lauluissa on yhä kuultavissa oppilaan ja mestarin vuoropuheluita, samoin monissa muissa papin ja seurakunnan välisissä vuorovaikutuksissa. Kun pappi lukee seurakunnalle tunnetun Herran siunauksen, ei kohdasta Herra valistakoon teille kasvonsa ole vaikea jäljittää muinaisen aurinkokultin sisältöjä. Aurinko oli valtias ja Herra, jonka valo tuli Taivaallisen isän ominaisuudeksi. Aurinko on kaiken maanpäällisen elämän synnyttäjä ja luoja. Mysteereissä esitettiin tämän luomisen tai oikeammin synnyttämisen yksityiskohtainen kulku. Miten aine on tullut maailmankaikkeuteen, miten sen pienen pienet osaset, alkeishiukkaset kuten tänään sanoisimme, ovat muodostuneet, liittyneet toisiinsa ja miten ne auringon kilossa tanssivat. Miten pienet osaset yhdistyvät alkuaineiksi, miten ne esiintyvät neljässä muodossaan kaasumaisina, nesteinä ja kiinteinä aineina.
Esoteerinen tieto ei näin ollen ollut vain tietoa hengen vaan myös aineen maailmasta. Vaikka kaiken uskottiin lopulta olevan henkeä ja palaavan henkeen, tuli vihityn olla selvillä myös äiti maan ja maailmankaikkeuden aineellista rakenteista. Hänelle opetettiin maan kiertävän aurinkoa ja olevan yksi aurinkoa kiertävästä planeettojen perheestä. Essealaiset kuten gnostikotkin tunsivatkin hyvin auringon, maan ja kuun, mutta myös muun tähtitaivaan liikkeet.

Auringolla oli kolme tietä. Vuorokautinen tie, vuotuinen tie ja suuren tähtivuoden päiväntasauksia säätelevä tie, jolloin aurinko ns. prekessiovuoden eli 25920 aikana kulki 12 eläinradan tähtimerkin kautta viipyen 2160 vuotta kussakin merkissä. Liikkeen nopeus vastasi yhtä astetta 72 vuodessa ja saapuessaan uuteen merkkiin sai aurinko myös aina uuden nimen. Niinpä sitä Härän merkissä kutsuttiin voittoisaksi Häräksi, Oinaan merkissä voittoisaksi Oinaaksi, kristillisesti Karitsaksi, ja Kalojen merkissä Hän (aurinko) oli fish dagon tai Piscis: suuri Kala. Näin Jeesuskin edusti esoteerisessa kristinuskossa kaikkia kolmea. Kuollessaan Karitsana hän kukisti Härän, mutta syntyi samalla ensin pieneksi ja sitten suureksi Kalaksi. Näin Jeesuksella oli myös 12 opetuslasta, joille hän puolestaan antoi voiton ja uuden syntymän hetkellä aina uuden nimen. Johanneksen Ilmestyksen 2. Luvussa jakeessa 12 viitataan paitsi tähän myös laajemmin esoteerisiin oppeihin. Niitä kutsuttiin salatuksi mannaksi. Manna oli jumalten ruokaa, jota Israel on syönyt erämaassa. Tietämättömyyden erämaassa oli hengen ravintona jumalainen gnosis:

Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.

Taivaan kuningas, aurinko, oli edelleen pyhiinvaeltaja, joka viipyen 30 päivää kunkin apostolinsa, 12 eläinradan merkin luona, vaelsi vuosittain kaikkien 12 tähdistön kautta, vaipuen ja nousten niin vuorokautisenkuin vuosittaisenkin liikkeessä aikana välillä pimeyteen ja kuolemaan vain noustakseen ylös jälleen. Antiikin kirjailijoilta kuten Serviukselta voimme tarkistaa, että pakanuudessa tämän aurinkomiehen syntymäpäivää vietettiin 8 päivää ennen tammikuuta. Joulukuun 25. oli talvi ohi, kuoleman valta voitettu ja valon loistava Poika oli nousemassa pohjoiselle taivaalle. Silloin ilkamoitiin juhlittiin, muodostettiin kulkueita ja uhrattiin temppeleissä, mutta kokoonnuttiin myös hierofanttien johdolla salaisiin paikkoihin perehtymään taivaankappaleitten liikkeisiin ja tekemään niistä ennusteita niin yksityisen kuin valtiollisen elämänkin kannalta. Sillä astronomia ja astrologia olivat vielä tuolloin kuin veli ja sisar, saman perheen lapsia. Eikä astrologia ole suinkaan, toisin kuin yleisesti luullaan, poissa Uudenkaan testamentin teksteistä. Sinne sen piirteitä olivat kaikella todennäköisyydellä säilöneet ajan essealaiset, aleksandrialaiset ja muut hellenistiset heprealaiset kaldealaisilta oppinsa saaneet viisaat, jotka myöhemmin saivat, erityisesti Jeesuksen ajalle tultaessa, yhteisnimen gnostikot; nämä lienevät olleet juutalais-kristillisten esoteeristen oppien pääarkkitehdit.

Varhaiskatolinen kirkko

Alkukirkossa tai varhaiskatolisessa kirkossa, joksi kristittyjen yhteisö sittemmin organisoitui ja jäykistyi, esim. jälleensyntymisestä sai melko vapaasti puhua noin 300 vuotta, elihän edellä kuvattu pyhä Jeromekin, paremmin isä Hieronymoksena tunnettu, 200 luvulla jKr., mutta tilanne muuttui, kun kirkko pääsi valtion erityiseen suojelukseen ja kun vainotuista tuli – toistettakoon - varsin nopeasti itse vainoajia. Jälleensyntymäopin varsin väkivaltainen ja julma kitkeminen kristinuskon hengellisestä tarpeistosta onkin ollut eräs kristinuskon historian häpeällisimpiä sivuja, sillä alkukirkossa oppi oli ollut laajalti hyväksytty niin tavallisten rivikristittyjen kuin monien varhaisten kirkkoisienkin joukossa, mutta erityisesti oppiin uskoivat siis gnostikot, jotka katsoivat muutenkin omaavansa tietoa etenkin Jeesuksen esoteerisista opetuksista.

Erityisen painava merkitys oli kirkon adoptoituminen keisarilliseen Roomaan ja joutuminen Konstantinuksen käskyvallan alle. Tällöin kirkkoon liittyi, erityisesti ns. donatolaisriidan ratkettua maallistuneiden piispojen eduksi, paljon kelvotonta ainesta, joka haki sieltä vain valtaa, loistoa ja kunniaa ja etenkin keisarin suosiota. Vähitellen pyrkyrit valloittivat kirkossa johtavat asemat ja he halusivat huuhtoa kirkosta pois kaikki käsitykset ja opit, jotka olisivat heidän vallankäyttönsä kannalta vaarallisia. Monet tällaiset opit olivat muinaiskreikkalaisia ja egyptiläisiä ja luonteeltaan kabbalistisia ja gnostisia ja kirkolliselle vallankäytölle niissä oli erityisen vaarallisia väittämät, että vanhoissa teksteissä olisi salattuja sisältöjä, ja että Jeesus ei ollut Jumala vaan tavallinen ihminen tai vaikka jumaluus myönnettiinkin, oli se luonteeltaan ns. monofyysistä, että vain yksi jumalallinen muoto oli inkarnoituneessa Jeesuksessa. Vielä hirveämpi oli käsitys, että Kristus oli vain henkinen idea, princiippi, joka aktivoitui jokaisen ihmisen sydämessä. Tämä oli kirkon arvovallalle vaarallista, sillä eihän uskon Mestari voinut olla vähempi kuin Jumala, sillä miten hän olisi voinut muuten olla tasavertainen keisarin kanssa, joka maallisenakin hallitsijana saattoi kutsua itseään jumalaksi.
Näitä kulloistenkin vallanpitäjien linjasta poikkeavia näkemyksiä esitettiin etenkin aleksandrialaisten hellenististen kristittyjen keskuudessa kun taas vallanpitäjiä myötäilivät ns. antiokialaiset ja myöhemmin itäisen kirkon teologit. Kysymys oli siis lähinnä afrikkalaiss-syyrialaisen ja muun kristikunnan välisestä valtataistelusta.
Aleksandrialaisen koulukunnan teologeja, jotka suhtautuivat suopeasti ajatukseen myös reinkarnaatiosta, olivat jo ennen Origenesta ainakin Klemens Aleksandrialainen, Justinius Marttyyri ja George Nassalainen. Monet olivat opiskelleet Platonin kuuluisassa akatemiassa Ateenassa tai Aleksandrian yliopistossa Egyptissä. Merkittävimmäksi heistä nousi Origenes. Hän on – kuten sanonta kuuluu – asiassa oma lukunsa, siksi aloitammekin hänestä kokonaan uuden luvun.

Nag Hammadin löydöt

Kristinuskoa mullistaviin uusiin löytöihin tulee ennen kaikkea lukea Nag Hammadin kirjalöydöt Ylä-Egyptistä vuodelta 1945. Vaikuttava on erikoisesti Tuomaan evankeliumi, joka saattaa kantaa sisällään aidoimpia Jeesuksen sanoja kuin ns. kanoniset evankeliumit. Eivät edes teologisen tiedekunnan tutkijat kiellä tätä mahdollisuutta. Huomionarvoisia ja jännittäviä ovat myös Maria Magdaleenan ja Filippuksen evankeliumit, jotka valottavat aivan uudella tavalla Jeesuksen ajan tapahtumia ja alkukirkon käsityksiä ja ovat luonteeltaan selvästi gnostilaisia.. Gnostikot uskoivat jällensyntymään, jonka mahdollisuus heijastuu selvästi myös Raamatun kirjoituksissa, kuten tulemme näkemään.

JÄLLEENSYNTYMÄ RAAMATUSSA

Viimeaikoina johtuen luultavasti New Age liikettä kohtaan tuntemastaan pelosta ovat monet koreasti oppineetkin teologit käsitelleet Raamatun ja jälleensyntymäopin välisiä suhteita. Näiden teologien mukaan oppi on yleensäkin itämais-kreikkalais-platonista lainatavaraa, vailla raamatullisia perusteita ja muutenkin mahdoton, koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö. Kuitenkin tämä kuollut sielu jossain ihmeellisessä olomuodossa on tuonelassa odottaen siellä tietoisena ja ruumiillisena uutta luomistaan ja ylösnousemistaan.
On myös teologeja, joiden mielestä koko ihminen sieluineen kuolemassa kuolee ja luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen, kuitenkin samaksi persoonaksi kuin mikä hän kuollessaan on ollut. He eivät kuitenkaan kerro, luodaanko hänet uudelleen samanlaiseksi. Ylösnouseeko tällaisen tulkinnan mukaan ylös esim. synnytyksessä kuollut lapsi muutaman minuutin ikäisenä, vanhus vanhuksena, halvaantunut halvaantuneena , nuorukainen nuorukaisena jne.

Teologit eivät edelleen käy juurikaan arvailemaan, missä muualla kuin hautausmaalla sielu ylösnousemista odottaa. Tuonelaa ei haluta paikallistaa. Muutoin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, miten jakamaton sieluruumis voi yhtä aikaa olla kahdessa eri paikassa, sillä Raamatun mukaan tuonela eli sheol on varattu sieluille ja hauta sachat ruumiille. Että paikat ole samoja, ilmenee selvästi Jobin kirjan 21. luvun jakeesta 26 ja psalmista 16 jakeesta 10:

Yhdessä he panevat maata multaan
Ja madot peittävät heidät (Job)

Sillä sinä et hylkää minun sieluani
tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä
kuolemaa.

Kun teologit eivät yritä kahden odotuspaikan ongelmaa kosketella, he joutuvat ohittamaan koko ongelman. Ja joutuvat ohittamaan ja selittämään pois paljon muutakin, kuten Jeesuksen monet selvästi jälleensyntymää tulevat kannanotot, sekä myös sen, että �jakamattoman? sieluruumiin sijasta Raamattu selvästi tuntee kolmijaon sieluun, ruumiiseen ja vielä henkeen.
Sielu, henki, ruumis

Paitsi että vähättelevät Jeesuksen omia sanoja ja antavat niille varsin väkinäisiä merkityksiä teologit välttävät myös usein viittaamasta niihin Raamatun kohtiin, jotka tehden selvän eron ihmisen kolmen tekijän välillä, antavat myös ymmärtää, että niistä on tavoitettavissa tai että niistä heijastuu myös selvä jälleensyntymisajatus:

Herran laki on täydellinen, se
palauttaa sielun (Ps. 19:

Tässä kohdassa sielun liikkeestä käytetään heprean verbiä sub, jonka alkumerkitys on palata, kääntyä takaisin, mutta joka voi merkitä myös uudelleen elpymistä ja virvoittumista. Kristillinen kääntäjä haluaakin käyttää tässä sanaa virvoittaa, Herran laki virvoittaa sielun. Edellinen jae 7 puhuu kuitenkin auringosta, joka kiertää rataansa ja kun heprean lakia tarkoittava sana Torah tulee alun perin ympyrää tarkoittavasta sanasta tor (mistä huom. myös tori, torat, tarot, ratas), on täysin mahdollista, että psalmin kirjoittaja vertaa sielua aurinkoon, joka säännönmukaisesti kiertää ja palaa aina uudelleen alkuun. Uudessa alussa sielu on tietysti myös vironnut tai virvoittunut kuten ihminen aamulla yön levättyään.
Jakamattomuuden ideaa vastustaa psalmi 16, jae 9 :

Sen tähden minun sydämeni iloitsee
ja sieluni riemuitsee
ja myös minun ruumiini on turvassa.

Sydän kuvaa elinvoimaa, sielu tajuntaa ja ruumis ainetta. Ruumiista ja sielusta puhutaan myös seuraavassa:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi
Jumala olisi minun sieluni valo (Ps. 73:26)

Ja sitten voi nähdäkin jo edellisistä edellytyksistä nousevia tämän selvästi sielun kuoleman jälkeisistä liikkeistä ja tulkita niihin sisältyvän myös:

Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin ja maan
syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin( Ps. 71. 20)

Hän ojentautui pojan yli kolme kertaa ja
huusi Herraa ja sanoi: �Anna tämän
pojan sielun tulla häneen takaisin�

Ja Herra kuuli Eliaa ja pojan
sielu tuli häneen takaisin.(I Kn. 17:21-22)

Elia herätti kuolleen henkiin, jolloin siitä irronnut sielu palasi siihen takaisin. Teologit katsovat, että kysymyksessä olisi olut vain elinvoiman palaaminen, mutta kyllä heprealaiset selvästi uskoivat, että kuolleen sielu heti kuoleman jälkeen nousee joko ylös Jumalansa tykö tai sitten jää Tuonelaan odottamaan siirtymistään helvettiin. Palaamme tähän yksityiskohtaisemmin Jobin kirjan esittelyn yhteydessä.
Edellisessä sitaatissa ei ollut kysymys tietenkään jälleensyntymisestä vaan sielun liikkeestä, mutta 1. Samuelin kirjan 2. luvun jae 26 puhuu jo selvää kieltään:

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän,
Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen

Kristillisen tulkinnan mukaan tässäkin puhuttaisiin vain kuolleiden yleisestä ylösnousemuksesta, ei jälleensyntymästä. Mutta ei tulla ajatelleeksi, että jo ajatus ylösnousemuksesta saattaa olla korruptoitunut muunnelma sitä paljon vanhemmasta uskosta jälleensyntymään. Ja kohdasta kyllä henkii ajatus siitä, että tuonelasta palaava henkilö jatkaa elämäänsä nimenomaan maan päällä, mitä ylösnousseet eivät tee vaan jatkavat henkiolentoina matkaansa tuomiopäivän oikeuden istunnon jälkeen taivaaseen. Joka tapauksessa edellä siteeratut Raamatun jakeet näkevät ihmisen selvästi kolmijakoisena ja voidaksemme varmistua mahdollisuudesta, että tämän kolminaisuuden sielua vastaava osa on se, mikä voi – ei vain nousta ylös tai vain herätä henkiin – myös jälleensyntyä, tarkastelemme vielä hieman Raamatun omaa todistusta.

Elian paluu

Vanhan testamentin kirjakokoelma päättyy 39:n kirjan jälkeen profeetta Malakiaan merkittävään ennustukseen profeetta Eliaan paluusta. (Ml. 4:5-6)

Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennekuin tulee Herran päivä,
Se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen ja lasten sydämet heidän
isiensä puoleen, etten minä tulisi ja
löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi

Kerrottakoon historiasta kiinnostunutta lukijaa varten, ennekuin menemme jakeiden vertailuun Luukkaan evankeliumin vastaavien kanssa, että profeetta Malakian nimi johtuu ensinnäkin juurisanasta malak, josta nousevat sekä enkeliä että kuningasta tarkoittavat heprean sanat. Malakia on Vt:n viimeinen profeetta ja eli noin 400 eKr. Malakian ja Uuden testamentin väliin jää siis noin 400:n vuoden pituinen aukko, joka täytyy osin Daniel kirjan uudempien osien avulla, mutta varsinaisesti aukon täyttäisivät Maccabealaiskirjat, jos ne vielä Raamattuun kuuluisivat. Ne on kuitenkin jätetty Raamatusta pois. Kirjat ovat kuitenkin erityisen tärkeät ymmärtääksemme Jeesuksen toimintaa ja hänen aikansa innokasta Messias-odotusta. Kansa oli nimittäin menettänyt maccabealaisjohtajien sille verisesti taisteleman itsenäisyyden vuonna 63 eKr. Roomalle ja kansa odotti, että Herra jälleensynnyttäisi sille uuden vapaustaistelijan, messiaan, jota myös Malakia Eliaan edelläkävijän hahmossa oli sille ennustanut. Luukkaan evankeliumi uskookin ennustuksen täyttyvän: Johannes Kastaja on Elias, joka on käyvä Messiaan edellä:

…ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan
Ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.

ja hän kääntää monta Israelin lapsista
Herran, heidän Jumalansa tykö.

Ja hän käy hänen edellään Eliaan
hengessä ja voimassa kääntääkseen
isien sydämet lasten puoleen( Lk. 1:13,16,17)

Luukkaan sanamuotojen lähes täydellinen yhtäpitävyys Malakian kanssa osoittaa selvästi Luukkaan tarkoittaneen, että syntyvässä Johanneksessa toteutuu ennustus nimenomaan Eliaan takaisintulosta. Kristillinen tulkinta näkee, että kyseessä ei voi olla Elian jälleensyntymä, koskapa Elia oli noussut elävänä taivaaseen ja koska ei näin ollut kuollut, ei voisi suudelleen syntyäkään. Tulkinta on huono, sillä eihän Raamattu sano, ettei ruumiillisesti taivaaseen tulisissa vaunuissa noussut Elia olisi myöhemmin myös kuollut. Vai olisiko hän elänyt ruumiillisesti taivaassa satoja vuosia? Ja Johanneshan toteaa Eliaan nimenomaan syntyvän Elisabetista.
Tähän kuulen taas oikeaoppisen argumentoinnin, että kun sanotaan Johanneksen kulkevan Eliaan hengessä, sanonta olisi vain kuvaannollinen ja tarkoittaisi vain Eliaan kanssa samankaltaista rohkeutta ja vastaavaa toimintaa. Malakia oli kuitenkin ensinnäkin luvannut, että Herra lähettää nimenomaan profeetta Elian ja nimenomaan konkreettisen Eliaan paluuseen tuolloin yleisesti uskottiin. Toiseksi käsite ‘hengessä’ voidaan myös kääntää ’sielussa’, sillä kreikan sana pneuma tarkoittaa myös sielua, eikä asiayhteys siis kiellä sanaa myös näin kääntämästä. Pneuman kääntämisen sieluksi estää vain perinteis-teologinen esiymmärrys.

Näin jälleensyntymäoppi nousee Raamatusta itsestään, sitä ei siis tarvitse sysätä vain Pythagoraan, Platonin tai kenenkään muunkaan hellenistisen neron niskoille. Joskus oppi nousee Raamatusta niin voimakkaana, että se tunkeutuu jopa suomalaisen käännöksenkin läpi ja kirkkaimmillaan ei oppia kykene sumentamaan äärimmilleenkään trimmattu eksegeettinen akrobatia. Kuten kertovat myös

Jeesuksen omat sanat:

Jeesus vastasi ja sanoi: Elias tosin tulee
ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta
minä sanon teille, että Elias on jo
tullut, mutta he eivät tunteneet häntä.

Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen
puhuneen heille Johannes Kastajasta.
(Mt. 17:11-13)

Matteuksen luvussa 11 Jeesus olikin suoraan sanonut, että Johannes on Elia, joka oli tuleva.

Näistä Jeesuksen sanoista on luonnollisesti koetettu kiemurrella irti tavalla, jota edellä olemme Eliaan yhteydessä kuvanneet. Jeesus käyttää vain kuvakieltä jne. nämä harmonisoinnit ovat naivia ja epäjohdonmukaisia. Jos Jeesuksen selviä sanoja ei voi ottaa sellaisinaan tässä kysymyksessä, niin missä sitten voi? Kristilliset tulkitsijat ovat usein jälkiviisaita eli tulkitsevat kaiken Raamatussa sen mukaan, mitä myöhäsyntyisen oppirakennelman pönkittäminen milloinkin vaatii.

Tyydyttävää selitystä ei reinkarnaatiota vastustava kirkkomme ole kyennyt antamaan myöskään oppia tukevaan Raamatun kenties tunnetuimpaan jaksoon, missä Jeesus ottaa kantaa sokeana syntyneen lapsen syyllisyyteen:

Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä
sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö
vai hänen vanhempansa, että hänen piti
sokeana syntyä”?

Sokeana syntyneen syyllisyyden probleema käsitellään Johanneksen evankeliumin luvussa 9 jakeissa 1- 7. Teologi Matti Repo näkee oheisen kysymyksen taustalla olevan Mooseksen uhkauksen siitä, että Herra on kostava isien teot lapsille kolmanteen tai neljänteen polveen.
Ja totta onkin, että sokeus on juutalaisuudessa nähty ankarana Jumalan rangaistuksena. Mutta tämä ei sinänsä ole olennaista vaan tietysti se, että kysymys olettaa nimenomaan myös lapsen voineen tehdä syntiä ennen syntymäänsä, koskapa sen piti ’sokeana syntymän’. Teologian tohtori Repo selviää ongelmasta selittäen, että lapsi olisi kysyjistä jo sikiönä voinut äitinsä kohdussa tehdä syntiä ja voinut saada sokeutensa rangaistuksena tästä!
Siis embryo olisi ensin kehittynyt näkeväksi, sitten tehnyt syntiä ja rakastava Jumala olisi siten rangaissut sikiötä sokeudella. Kaikella kunnioituksella teologisia selityksiä kohtaan, ainakaan tämän kirjoittaja ei moiseen malliin hevin usko, mutta ei uskonut Jeesuskaan, joka kielsi sokeuden olevan sikiön syytä: “Ei tämä, eikä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.
Matti Repo katsoo Jeesuksen viittauksen Jumalan tekoihin poistavan karman lain, koskapa hän ei syyllistä lasta. Ja Repo vetää tästä sen johtopäätöksen, että Jeesus samalla välillisesti kumoa koko jälleensyntymisopin.
Vastaan voisi todeta, että ‘Jumalan teot’ voivat toki olla karmallisia nekin ja vaikka Jeesus ei ota kantaa karmaan sinänsä, ei siitä seuraa etteikö asialle voisi olla joku muu kuin välittömästi vanhemmista tai lapsesta johtuva karmallinen syy. Karma voi ?pomppia� kuten lääketieteessä perinnölliset sairaudetkin. Toiseksi ajatus jälleensyntymästä on eri kuin ajatukseen liitetty yksilöity oppi vaikkapa syyn ja seurauksen laista; olennaista on ja pysyy siis se ettei Jeesus kyseenalaista opetuslasten kysymykseen liittyvää ajatusta lapsen elämästä ennen syntymäänsä. Johdonmukaista, jos haluamme kohdan avulla kieltää jälleensyntymäajatuksen torjua olisi ajatella, että opetuslapsen uskoivat, että sielu on pre-ekstistenttinen ja lapsi olisi tällaisena ennalta olleena sieluna voinut tehdä syntiä jo ennen sikiöksi ruumiillistumistaan! Mutta Repo ei vetoa tähän, koskapa nykyisen kristinuskon tulkinnan mukaan Jumala luo uudet sielut vasta hedelmöittymisen hetkellä.

Raamatun monista jälleensyntymisajatusta tulevista kohdista lukijan kannattaa tutustua vielä vaikkapa seuraavaiin:

Sananlaskut 8: 22-31
Psalmi 90: 3
Roomalaiskirje 9:11-14.
Saarnaaja 12 jae 6

Tarkoitetut sanalaskut puhuvat toki ikiaikojen viisaudesta, mutta tämä personoitu viisaus voidaan nähdä myös ideana ikuisesta sielusta, joka Jumalan on ennen aikojen alkua luonut työ- ja leikkitoverikseen ja jonka ihastuksena ovat ihmislapset, so. joihin sielu aika ajoin siirtyy. Virallinen Raamatun selitys näkee viisaudella tarkoitettavan Jeesusta, jonka sanonta “Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen” viittaisi tähän varsinkin, kun Johanneksen evankeliumin alku puhuu myös Sanasta, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Ja tämä Sana olisi Jeesus. Jeesus ei kuitenkaan puhu välttämättä vain omasta ikuisesta minuudestaan, vaan kaikkien ihmisten egojen eli tajuntojen alkuperäisestä iankaikkisuudesta ja käyttää itseään vain esimerkkinä.

Psalmi 90:n jae 3 on erityisesti kabbalistien jälleensyntymäopin lähde:

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
“Palatkaa jälleen te ihmisten lapset.”

Ja Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on varsin erikoista luettavaa:

Ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään.
Ennen kuin he olivat tehneet mitään
hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan
valinnan mukainen aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.

Sanottiin hänelle: Vanhempi on
palveleva nuorempaa

Niin kuin kirjoitettu on:
Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.

Jumala ei ole siis pannut kaksosia eriarvoisen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhemman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella rakastanut toista jo ennen kummankaan syntymää enemmän kuin toista: Sillä �?Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin�?. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman ja selittää Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin monta jaetta.
Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen:

Ja on tehnyt (Jumala) sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeutensa
astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut
kirkkauteen.

Jaakob ja Eesau ovat siis olleet jo persoonina ennalta, joista toisen Jumala oli ennalta valmistanut laupeuden astiaksi ja määrännyt lupauksen lapseksi. Selvä ajatus jälleensyntymästä. Mutta puhuttelevimpana Raamatun osana aiheemme kannalta pitää kirjoittaja Saarnaaja 12:sta jakeita 6 ja 12.

Elämänpyörät

Ennekuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa
kaivoon

Ja tomu palajaa maahan, mistä se on
Tullutkin Ja sielu palajaa Jumalan
tykö, joka on en antanutkin.

Huomio tulee kiinnittää sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää. Kun palautamme mieleen erään antiikin kaivon nostolaitteen mallin, voimme nähdä siinä kaivon yllä olevan pyörän, joka kierrättää pyörän kautta kulkevaa nuoraa, jossa on vesiastioita säännöllisin välein. Koska vesi oli elämälle tärkein elementti erämaassa, alettiin vettä nostavaa pyörää kutsua myös elämän pyöräksi. Saarnaaja käyttää pyörästä heprealaista sanaa galgal ja koska sana on erittäin merkittävä kirjasemme jatkoakin ajatellen, toistamme jakeen 6 tähän myös hepreaksi:

Nostopyörää tarkoittava sana on kolmas toisella rivillä vasemmalta eli lglg. Tämä sana on itse asiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta kasaa. Sanasta johtuu myös eräitten eläimien tuottamia pieniä ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää gilal ja viimein pyörä galgal. Sanassa on siis idea pallon tai pallojen pyörittämisestä ja luultavaa, että samasta alkuideasta on lähtöisin Egyptin Skarabee eli pillerinpyörittäjä, siis eräs koppakuoriaislaji, joka pyörittää pieniä lantapalloja ja josta on tullut ikuisen elämän symboli. Tästä ei olekaan sitten enää pitkä matka heprealaisen sanan gilgul ideaan pyöristä pyörissä, sillä lvglg on heprean jälleensyntymää tarkoittava sana. Siihen on vain tullut lisää ja sanaa vastaava kirjain vav eli v joka hepreassa tarkoittaa yhdistymistä ja onkin kirjaimelliselta nimeltään koukku tai haka. Kirjain siis yhdistää eri ympyrät toisiinsa ja kun v symboliikassaan vastaa vielä membrum virileä syntyy näin johdonmukaisesti idea jälleensyntymäympyröistä. Kirjainnimien gl ja u yhteiset lukuarvot ovat myös aiheen kannalta tärkeitä, mutta tulemme niihin myöhemmin.
Vaikka asia kuullostaakin banaalilta ja karkealta, niin pienet lantapalloulosteet syntyvät lähes samasta paikasta kuin pieni lapsikin, eli elävää ja kuollutta synnyttävät lähteet ovat ihmisessäkin rintarinnan. Ja heprean sana lähdekin on gilgal. Näin on myös ymmärrettävää, että vielä tänäänkin sanat shit ja sex ovat kielellisiä sukulaisia. Nostopyörä nostaa uudelleen ja uudelleen elämän vettä ja härät pyörittävät ja pyörittävät nostopyörän aisaa ja Härät jättävät nekin pyöröuran, joka täyttyy vähitellen lannasta. Tästä kuoleman lantapyörästä nousee elävä skarabee pyörittämään kokkareesta omaa pyöräänsä.

Saarnaajan hopealanka on siis verrattavissa kaivon nostopyörän nuoraan, molemmissa symboloidaan elämälle välttämätöntä yhteyttä sen ikuiseen lähteeseen, mistä toistuvat elämät ammentavat.

Elämänpyörä uudessa testamentissa

Elämänpyörää Uudessa testamentissa on käsitellyt kirjastotalo Metsossa 13.11. 1993 Tampereella pitämässään esitelmässä myös teologian tohtori Repo. Hän tosin pitäytyy vain Uuden testamentin pohjalla, mutta käsittele aiheen kannaltaan siinä määrin perusteellisesti ja hyvin, että on syytä toistaa hänen kuvauksensa tähän:

Apostoli Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen “sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta”. (Jaakob 3:6). Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos ) voitaisiin perustellusti väittää tarkoittavan sananmukaisesti elämän pyörää tai kiertokulkua.
Pyörä on tuttu symboli mm. budhalaisuudessa. Mutta uuden testamentin maailmaa lähempi esikuva löytyy orfilaisuudesta. Orfilaisuuden on sanottu liikkeenä ollen vielä epämääräisempi ja rajoiltaan häilyvämpi kuin konsanaan New Age. Jälleensyntymiseen kuitenkin uskottiin ja sitä kuvattiin käsitteellä ’syntymän pyörä’ (kyklos tees geneoos). Sielun katsottiin olevan katoamaton ja niin kauan kuin se oli vihkimätön ja puhdistamaton, sen oli palattava uuteen maalliseen elämään. Orfilaisen vihkimyksen tai askeesin oli tarkoitus vapauttaa tästä kiertokulusta tai ainakin lyhentää sitä.

Jaakobin kirjeessä ei ole sanaa genesis kuitenkaan käännetty syntymäksi, koska se tarkoittaa myös sitä mikä syntyy, eli elämää. Vastaava rakenne on kirjeen 1. luvun 23. Jakeessa, jossa mies kuvastimesta katselee ‘omien kasvojensa piirteitä’. (prosoopon tees geneseoos autuu), sananmukaisesti syntymänsä kasvoja eli asiallisesti ‘olemassaolonsa hahmoa’. On lisäsi esitetty, että Jaakobin kirjeen trokhos voitaisiin kääntää ‘kuluksi’, mikäli painoa siirretään jälkimmäiseltä tavulta ensimmäiselle. Näin Jaakob puhuisikin elämän kulusta eikä pyörästä. Tämä oletus lienee kuitenkin turha, sillä ‘elämän pyörä’ on ollut käytössä oleva sanonta myös orfilaisuuden ulkopuolella. Kreikkalaisissa lähteissä verrataan elämää pyörään, joka kiertäessään vie välillä alas ja tuo taas ylös. Se tarkoittaa nopeaa onnen kääntymistä, myötä ja vastoinkäymistä. Vastaavassa mielessä käsitettä on käytetty myös juutalaisuudessa, ajatellen onnea ja onnettomuutta elämässä ‘välttämättömyyden pyöränä.’ (Filon)

Tämä käsite näyttää tulleen orffilaisuudesta yleiseksi kreikkalaiseksi sanonnaksi, jonka myös juutalaiset ovat omaksuneet. Sen alkuperäinen sisältö on jo sitä vastoin kauan aiemmin liuennut ja sekoittunut yleisen elämän käsittämiseen onnen ja epäonnen vaihteluina. Vastaavalla tavallahan Raamatusta monia sanontoja on poimiutunut irralleen ja tullut osaksi jokapäiväistä suomalaista kielenkäyttöä ilman yhteyttä alkuperäiseen sisältöönsä. Esim. ‘kielletty hedelmä’ on ylipäätään jotain kiehtovaa ja kiellettyä, ja ‘A ja O’ on jotain ehdottoman tärkeää - lieneepä myös käsite manttelinperijä kotoisin Elian ja Elisan suhteesta.

Näin siis tohtori Repo. Hänen pyrkimyksenään on siis sanoa, että Jaakob käyttäessään käsitettä ’syntymän tai elämän pyörä’ ei käytä sitä alkuperäisessä merkityksessään. Revon todistelu kielen funktioiden muuttumisesta ja eri diskursiivisista merkityksistä on tietysti oikein, mutta mikään, mitä hän sanoo ei todista, etteikö heikentyneitäkin ja vieraissa asiayhteyksiä käytettyjä ilmaisuja voitaisi käyttää myös alkuperäisessä merkityksessään, mikäli käyttäjä nuo alkuperäiset merkitykset tuntee. Niinpä mikään ei estä suomalaista kadunmiestä käyttämästä sanontaa ‘kielletty hedelmä’ juuri siinä alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessään, missä tuosta perimätiedon mukaan grape-hedelmästä on alkujaankin puhuttu.
Jaakobin lausumaa on myös tarkasteltava sen koko kontekstissa. Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin on seurausta synnistä, mutta voiko tuollaista onnea verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen helvettiin. Ilmaisu ja idea ei ole repomaisen vetinen. Kun Jaakob oli Jeesuksen veli, kannattaa muistaa mitä Jeesus sanoi kielestä: (Mt. 15: 11,17.19):

Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään
Vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.

Ettekö käsitä, että kaikki mikä menee
suusta sisään, käy vatsaan ja ulostuu.

Mutta se mikä tulee suusta ulos, se tulee
sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet,
väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

Jeesus ja Jaakob puhuvat samasta asiasta ja kun Jaakob puhuu tässä yhteydessä helvetin liekein palavasta ’syntymän pyörästä’, ei ole epäilystäkään, etteikö hän puhuisi kuoleman jälkeisistä sanktioista. Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään. Näin uskoivat orffilaiset ja ei ole estettä, etteivätkö Jeesus ja hänen veljensä olisi tunteneet niin orffilaisten kuin muidenkin mystien kieltä. Olivathan he itsekin mysteerioihin vihittyjä . Kuten todistaa apostoli Paavali kertoessaan puhuvansa Jumalan mysteerio-viisaudesta täydellisten seurassa.( 1 Kr. 6 ja 7). Sanat mysterios ja teleios, salaisuus ja täydellisyys, olivat mysteeriuskontojen termejä.

Paavalin lausumat ovat jääneet kiusaamaan myös Origenesta ja Jeromea.
He kiinnittävät huomiota Paavalin väittämään, että Jumala on valinnut opetuslapset ja tietenkin Paavalin olemaan Kristuksessa pyhät jo ennekuin maailma oli perustettu. (Ef. 1.4).Paavali jatkaa vielä jakeessa 5, että jumala oli valinnut heidät lapseuteen nimenomaan edeltäpäin. Origenes katsoi kohdan todistavan sielujen ennaltaolosta, mitenkä muuten jo ennen maailman perustamista Paavali niminen henkilö olisi voitu valita lapseuteen. Jerome puolestaan katsoo, että valinta oli tapahtunut vasta Paavalin ollessa äitinsä kohdussa ja Jumala oli kaikkinäkevänä ja Kaikkivaltiaana päättänyt jo ennen luomista, että eräs Paavali muutama miljardi vuotta myöhemmin tulisi pelastumaan. Jerome puolustaa siis ns. predestinaatio eli ennaltamääräämisoppia ja Origenes pre-eksistenssi eli siis sielujen ennaltaolo-oppia.
Kristinuskon opillisen johdonmukaisuuden nimissä Origenes oli tietysti lähempänä totuutta, sillä opetuksen mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen syntiinlankeemusta ja jos Adam ei oli langennut ei ketään olisi tarvinnut pelastaakaan eikä pelastetuksi valita. Jos kaikkinäkevä Jumala taas tiesi ennalta Adamin lankeavan, niin eihän silloin voinut olla kysymys tasaveroisesta tahdonvalinnasta vaan Adamille oli luotu niin heikko tahto, että lankeaminen tulisi tapahtumaan. Tätä probleema eivät kummatkaan kirkkoisät ole huomanneet.

Mutta palatkaamme Vanhan testamentin puolelle ja sen ehkä selkeimmin ja vaikuttavimmin uudelleen ruumiillistumisesta ja karmasta puhuvaan Jobin kirjaan.

Job jälleensyntyvänä sieluna

Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin sen vanhimmassa feminiinimuodossa Elohee ja siinä Saatanakin on vielä yksi tämän Jumalan pojista. Jobiakin vanhempia fragmentteja Raamattuun toki sisältyy esim. ns. Deboran lauluun tuomarien kirjassa. Debora merkitsee mehiläinen, joka sekin on elämän ja sielun symboli ja olisi houkuttelevaa keskustella tästäkin ahkerasta pikku otuksesta ja sen kabbalistisesta symboliikasta enemmän, mutta rajoitettu tila pakottaa viittaamaan mehiläiseen vain alaviitteessä ja pysymään nyt Jobissa.
Jobin kirja on kuuluisaa teodikean ongelmaa, viattoman kärsimyksen ongelmaa, pohtiva teos. Se ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta asia tulee hieman ymmärrettävämmäksi, jos monien rabbien lailla käsitämme Jobin kärsivän ja vaeltavan sielun karmallisena vertauskuvana.

Jobin luku 33 näkee sielun palava juuri kolmesti:

Katso, kaiken tämän tekee Jumala
kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
Ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

Tässä Jobin luvussa 33, missä on kysymys ihmisestä, jonka Jumala on pannut sairasvuoteelle, mutta jonka elvyttää takaisin �?nuoruutensa voimiin�?, on myös 33 jaetta! Mikä ei ole sattuma eikä jää vaille merkitystä.
Muistamme. Että Jeesus kuoli 33-vuotiaana ja että esim. vapaamuurariuden ns. skotlantilaisessa riitissä korkeimman ja arvokkaimman asteen numero on 33
.
Lukuarvo 33 on edelleen heprean gematriassa eli kirjainten ja lukujen vastaavuuksissa G ja L kirjaimia (g gimel = 3 ja l lamek=30) edustava luku. Nämä konsonantit näyttelivät, kuten olemme edellä osoittaneet, erittäin keskeistä roolia sanassa gilgul, joka siis on jälleensyntymää hepreaksi tarkoittava sana. Raamatun paikannimi Gilgal on samaa juurta ja muutenkin yhdistelmä Gl on pyhässä kirjassa tärkeä¸ Daavid voitti Goljatin, Jeesus syntyi Galileassa ja kuoli Golgatalla. Maapallon tunnus on G ja kirjain on myös vapaamuurariuden, jonka suurmestarina ruotsalaiset muurarit pitävät Jeesusta, keskeinen tunnus. Hepreassa kirjaimen nimi on gimel, joka merkitsee kamelia ja joka alkaa g:llä ja päätyy l:ään. G kirjaimen gematrinen lukuarvo on 3 ja se viittaa vapaamuurariuden kolmeen asteeseen, mutta myös siihen, että maapallo, globe, on auringosta lukien kolmas planeetta. Huomaa sanan globe alkukirjaimet.

Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensyntymää tarkoittava sana feminiinin monikossa (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään kalojen tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäiväntasauksen maaliskuista hetkeä.

Jobin kirjan luvun 33 esiintymät eivät siis ole sattumia, vaan viittaavat kolmeen kehitysjaksoon ja elämänpyörään. Kahden pyörän mallissa aineellinen elämä on toinen ja spirituaali elämä toinen. Niinpä koko Raamatun kirjojen määrä onkin 33+33 eli 66 kirjaa.
Jobin kirjan 33. luku on myös muilta sisällöiltään siksi merkittävä, että on syytä ottaa tähän myös luvun ylle lainattujen lisäksi niitä valmistelevat jakeet, joissa kerrotaan ensin, miten Jumala on kurituksen kautta päättänyt kääntää ihmisen pois pahuudesta, ja tehnyt sen

Säästääkseen hänen sielunsa haudasta
Ja hänen henkensä syöksymästä pätsiin.

Kuritus on kuitenkin siksi kovaa, että jae 21 toteaa

Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin ja hänen
luunsa, ennen näkymättömät paljastuvat

Näin lähenee hänen sielunsa hautaa
ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

Mutta hädässä on apu lähellä.

Jos silloin hänen puolellaan on enkeli, välittäjä
yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta
hänen vilpittömyydestään, niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: “Vapauta hänet, ettei hän mene
hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun.”

Sielu siis pelastuu ja jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

Teologit selittävät, että ihminen joutuu tässä vain lähelle kuolemaa, josta aivan täpärästi pelastuu, koska Herra armahtaa hänet viime tipassa. Tällainen selitys ei kuitenkaan alkutekstin eikä hermeneuttisen tietämyksen valossa ole lainkaan uskottava. Ensinnäkin Jobin lihan kuihtumisesta käytetään heprealaisessa tekstissä verbimuotoa merai yarm ja verbin juurikonsonantteja mem ja resh tuottavat hepreassa monia nimenomaan kuolemaan viittaavia sanoja, joista mutkan kautta johtunevat myös esim. suomen kielen sanat myrkky, murha ja marras. Samasta verbistä johtuvat myös heprean sanat, jotka viittaavat jonkun korottamiseen tai nousemiseen . Siis sanalla voidaan ilmaista myös sielun nousemista taivaaseen. Sananmukaisesti Jobin liha onkin kohotettu pois hänen luidensa päältä, niin että luut näkyvät. Mutta onko hänestä tullut vain langanlaiha, mutta vielä elävä, vai onko hän kuollut ja joutunut Tuonelan odotushuoneeseen, se selvinnee jakeesta 25, jossa puhutaan enkeleistä, jotka maksavat Jobista takuut. Lukija kerrannee yllä olevan ao. sitaatin.

Tämä idea kuolleen arvioimisesta ja lunastamisesta perustuu selvästi egyptiläisessä kuolleiden kirjassa kuvattuun tapahtumaan ja asetelmaan, missä ihmisen sydän Tuomarien salissa punnitaan ja missä kuollut tekee ns. kielteisen tunnustuksen, jonka kirjuri Thot kirjoittaa muistiin ja vie Osiriksen eteen, joka sitten yhdessä 42:n muun tuomarin kanssa päättää kuolleen kohtalosta.

Tuonelan salin tuomarien luku 42 on sivumennen sanoen mielenkiintoinen siksi, että luku esiintyy useana eri ideana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa se on aikaa, kahta aikaa ja puolta aikaa vastaava ajanmääre, joka on 42 kuukautta tai 1260 päivää eli määrää ajan, jona puolestaan Uuden testamentin Ilmestyskirjassa kuvattu profeetta saarnaa, mutta on myös luku, joka tulee Jeesuksen sukutaulun 3 x 14 sukupolvesta. Nämä kolme sukupolvea liittyvät puolestaan takaisin Osiris-taruun siten, että Osiriksen sanotaan tuoneen vehnän taivaasta ja Jeesus katkoi sabattina puolestaan nimenomaan vehnän tähkiä. Kaukaa haettuako? Ei välttämättä, sillä tiede on tehnyt sen hämmästyttävän havainnon, että vehnä on kehittynyt nykyiseen 42 kromosomiseen muotoonsa 3 x 14 kromosomin hyppäyksin, siis ensin 14 kromosomia, sitten 28 kromosomia ja sitten 42 kromosomia, jolloin vehnä on valmis eli täydellinen ja voidaan piirtää elämän puun muotoiseksi. (Lisää kuva tyylitellystä elämän puusta)

Näin on vaikea ajatella, että Jobin kirjankaan enkelit olisivat vain Jobin sairasvuoteen äärellä ja pitäisivät puolustuspuheensa siinä. Kun heprealaisillakin oli usko Tuonelaan eräänlaisena välipaikkana, jossa odotetaan viimeistä tuomiota, on johdonmukaista ajatella Jobin joutuneen sheoliin, siis ruumiillisesti kuolleen, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin kuvauksesta.

Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy Tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa:

Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.

Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tätä teologista oppia tarvittanee etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa 16 jakeessa 9:

Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa

Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää ja kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vt:ssa yllin kyllin. (Ps. 73: 24-28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä , että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin. Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Käsitteet eivät ole identtiset!
Näkisimme mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa? Mihin Sheolia tarvitaan ?
Vanhassa kuten Uudessa testamentissakin jää ihmisestä jokin osa kuolemassa eloon. Tämä on aivan selvää, eikä asian kirkkauden vuoksi kannata tässä kaikkia jakeita toistaa. Mutta selvin esimerkki kannattaa palauttaa lukijan mieleen, kertomus köyhästä kuolleesta ja Lasaruksesta Abrahamin helmassa:

Niin tapahtui, että köyhä kuoli ja enkelit
veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa(!),
vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana
Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

Ja hän huusi sanoen. Isä Abraham! Armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä.

Mutta Abraham sanoi: “Poikani muista, että
Sinä eläessäsi sait hyvää ja Lasarus samoin
sai pahaa, mutta nyt hän täällä saa lohdutusta
Sinä taas kärsit tuskaa.”

Jopa fundamentalistinen Raamatun Iso Tietosanakirja selittää asianomaisen kertomuksen kohdalla, että tässä on kysymys haadeksesta, paikasta jossa odotetaan viimeistä tuomiota ja paikassa on jopa kaksi osastoa, hyville ja pahoille.
Kysymys ei ole siis varsinaisesta helvetistä. Mutta samainen tietosanakirja puhuu itsensä pahasti pussiin jatkaessaan selitystä todeten rikkaan miehen joutuneen paikkaan, josta ei ole enää pelastuksen toivoa ja josta voisi päästä vain viimeiselle tuomiolle. Näinhän rikas mies olisi jo tuomittu ja mitään viimeistä tuomiota ei hänen kohdaltaan enää tarvittaisi. Katolisen kirkon kiirastulioppi toteuttaa luterilaista selitysoppia paremmin kertomuksen edellyttämän johdonmukaisuuden vaateen. Olennaista kuitenkin on, että kertomuksen henkilöt eivät ennen viimeistä tuomiota ole kuolleet. He elävät, muodossa tai toisessa.

Nykykirkon tarve opettaa Jehovan todistajien tapaan koko ihmisen kuolemaa on suhdanne teologiaa. Käsitys on edullinen vastustettaessa, kuten sanottu. New Agea ja siihen liittyviä uususkontoja, joissa jälleensyntymän vaihtoehtoa pidetään näkyvästi esillä.

Ylösnousemuksesta

Raamattu on 66 kirjan kokoelma, jota noin 33 eri kirjoittajaa on laatinut yli 1600 vuoden ajan. Se juuri miltään osin ole tulkittavissa täysin yksiselitteisesti. Tämän estää jo yksi se tosiseikka, että esim. kaikkien hepreankielisten sanojen merkityksiä eivät tunne enää edes heprealaisten omat kielitieteilijät. Kun alkutekstit oli kirjoitettu ilman sana ja lausevälejä ja ilman vokaaleja, on selvää, että myöhemmät sana- ja lausejaot vokalisoinneista puhumattakaan ovat voineet tuottaa tuhansittain tarkoituksia, joita aivan perimmäisissä teksteissä ei ole ollut. Lisäksi on syytä ottaa täydestä todesta ne heprealaisten oppineiden väittämät, joiden mukaan alun perin mustana ja valkoisena juosteena vastaanotetut merkkijonot on myös tarkoituksellisesti saatu sisältämään kertomuksia, jotka ovat olleet todellisten tarkoitusten eli monitieteellisten informaatioitten verhoja.

Nämä verhot eli pintatekstit sisältävät ja heijastavat lisäksi aikalaistensa käsityksiä, joista puolestaan tuhannet ja taas tuhannet uskonnolliset lahkot ovat vuosisatojen vieriessä muodostaneet omia tulkintojaan ja tulkintojen tulkintoja.
Tämä tulkintojen meri peittää yhtä hyvin kokonaisia kertomuksia kuin niiden osia ja yksityiskohtia aina yksittäisten sanojen merkityksiin saakka.
Ja yhä uusia lahkoja ja kolehtikuntia syntyy yhä enemmän ja enemmän väittämään omistavansa juuri se ainoa ja oikea pelastuksen tie, joka ikuiseen elämään vie. Mutta usein tuo tie tai paremminkin sen opas vie – kolehtikarjaltaan rahaa – toki korrektin pieniä määriä kerrallaan ja aina ‘hyvään tarkoituksen’, mutta lopulta uskonnolliset johtajat aina rikastumistaan rikastuvat tai tulevat vähintäänkin erittäin hyvin toimeen. Usko ja uskonto ovat myös erinomaisia elinkeinojen lähteitä.

Kaikki nämä lukemattomat lahkot ja kuppikunnat eivät tietenkään voi olla yhtä aikaa oikeassa, mutta kaikki ne toki voivat olla yhtä aikaa – väärässä! Näin esimerkiksi opit ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä tai oppi sielunvaelluksesta ja jälleensyntymästä tuskin voivat olla molemmat sellaisinaan oikeita, mutta molemmat voivat toki olla vääriä; kenties totuutta vastaavaa mallia tuonpuoleisesta elämänjärjestyksestä ei kukaan ole asiassa vielä edes keksinyt.
Mutta voivat jälleensyntymä ja ylösnousemus toki molemmatkin kuvata sielujen liikkeitä niiden iankaikkisella vaelluksella aikakaudesta aikakauteen. Mutta tällöin meidän on annettava tietyille näiden ideoiden yhteyksissä käytetyille alkutekstien termeille uusia ja ehkäpä alkuperäisempiä merkityksiä ja sisältöjä kuin tähän asti on tehty.

Ja voimmekin sanahistoriallisen tutkimusmatkan tehtyämme esimerkiksi huomata, että ylösnousemukseen liitetty käsite iankaikkisuus saa alkuteksteissä yleensä heprealaisen vastineen olam ja kreikkalaisen vastineen aion. Mielenkiintoista on nyt havaita, että kumpikaan sana ei alkumerkityksissään ole tarkoittanut koskaan loppumatonta lineaarista ja janaa muistuttavaa aikaa siinä mielessä kuin me tänään sen ymmärrämme. Heprealaisen olam sanan juuri on olma, joka merkitsee salaisuus ja aikana sana tarkoittaa ajanjaksoa, jonka pituus on tuntematon. Siis määrittelemätöntä ajanjaksoa, joka voi olla yhtä hyvin tunti kuin tuhat vuotta. Koska tällaisia eripituisia ajanjaksoja voidaan planeettojen ja muiden taivaankappaleiden kautta mitata lukemattomia ja voidaan ajatella myös näkymättömien kappaleiden mittaavan salatussa kaukaisuudessa samoin aikaa, niin sana olma tulikin hepreassa merkitsemään myös maailmankaikkeus, avaruus, joka suuruus jää toki salaisuudeksi, mutta loppumattomuuden tai rajattomuuden ideaa ei sanaan sisältynyt.
Sama koske kreikan aionia. Kristityille tuttu sanonta aina ja iankaikisesti, jossa aion esiintyy, merkitsee sananmukaisesti ajanjaksosta ajanjaksoon, eli modernisti syklistä toiseen. Tai ympyrästä ympyrään.

Mikä on ruusun nimi?

Eräs jälleensyntymän ja elämän kiertokulun symboli oli varsinkin katedraalienrakentajien suosima ruusuympyrä. Tuo ympyrä voidaan ristin avulla jakaa neljään osaan, jotka kukin voivat kuvata sielun vaeltamista neljässä eri vaiheessaan eli kuvata

1) Sielun ennalta oloa
2) Sielun ruumiillistumista
3) Sielun ylösnousemusta
4) Sielun uudelleen ruumiillistumista

Sielun yksi vaihe ei siis välttämättä sulje toista pois.
Edellä kuvatun kaltainen idea on joka tapauksessa Turun tuomiokirkon alttaritaulun yläosassa, mihin on piirretty pyörivässä liikkeessä oleva ympyrä, joka on jaettu neljään osaan ja jonka jokaisessa osassa pyörii ympyrän mukana pieni siimahäntäinen olio. Turun tuomiokirkon entisen vahtimestarin mukaan ympyrä kuvaa jällensyntymien pyörässä olevia ihmisen sukusoluja.

Kyseisen alttaritaulun kehyksen, jonka yläkolmiossa ko. ympyrä on, onkin piirtänyt suomalainen vapaamuuraritaiteilija Magnus Enckell (†1925), ja vapaamuurariudessa monet veljet pitävätkin ihmisen sielun mahdollisia kuolemanjälkeisiä vaiheita ajatellen metempsykoosia mielekkäänä vaihtoehtona. Usein mainittu luku 216 on vapaamuurari W. W. Westcotin mukaan juuri sielunvaelluksen luku, koska muurarit katsoivat ihmisen kehittymisen mestaruuteen vaativan siis kolme elämää; oppilasvaiheen, kisällivaiheen ja mestarivaiheen, joita 216 kuvaa. Tästä tarkemmin sivulla ??. Nämä vaiheet mestari Jeesus oli läpikäynyt kuitenkin kaikki kerralla, hän ei itse ollut jälleensyntynyt, sillä hän oli monogesis eli ‘yksisyntyinen’. (Käännetty Raamattuun sanaksi’ainoa’).

Tiedon avain ja sielun syklit

Luukkaan evankeliumin luvun 11 jakeessa 52 antaa Jeesus itse kuulijoille ja Luukas lukijoille mielenkiintoisen ja paljonpuhuvan vihjeen. Tämä yksin armosta-teologien mielellään ohittama jae kuuluu:

Voi teitä te lainoppineet kun te
olette vieneet tiedon avaimen!
Itse ette ole menneet sisälle ja
muita olette estäneet.

Mutta mihin tietoon ja mihin avaimeen Jeesus viittaa? Itseensäkö? Hän on pelastuksen avain ja kaiken tiedon tarkoitus on vain pelastaa ihminen? Tietokin on vain osa Jumalan pelastussuunnitelmaa? Jne. Kristillisen liturgian mukaan.
Vai olisiko Jeesuksella mielessään jotakin muutakin. Sillä gnosis oli gnostikkojen käyttämä käsite ja gnostikot väittivät omistavansa myös tietoja teksteihin kätkeytyvistä salatuista ja koodatuista tiedoista. Eräs koodi on gematrinen.

Gematria

Katsotanpa. Eräs ratkaisu voisi olla heprean ja kreikan kielen numero-kirjain vastaavuuksiin perustuvassa gematriassa eli sana-avaimissa, joihin olemme jo viitanneetkin. Gematriassa on kysymys siitä tosiasiasta, että kun heprean ja kreikan ja latinan kielissä ei numeroille ole omia merkkejä vastaavat kirjaimet myös numeroita. Ja näin myös jokainen näiden kielien sana, lause tai kertomus on samalla joukko numeroita, ja ihmiselle, jolla on tieto joidenkin käsitteiden salatuista merkityksistä ja numeroiden sisältämästä informaatiosta, eivät numerot olekaan sattumanvaraisia joukkoja vaan mitä tärkeimpiä avaimia, jotka avaavat monien kertomusten, kuten Origenes sanoo, “todellisen tarkoituksen, sielun ja hengen”. Sanat voivat olla siis nimenomaan mielekkäitä lukuja ja luvut puolestaan tarkoittaakin niistä johtuvia sanoja. Otamme esimerkin heprean sanasta gilgul.

Tämän jälleensyntymää tarkoittavan gilgul lvglg sanan heprealaisten kirjainten numeroarvot saadaan näin: Gimel eli g = 9, lamed eli l=30, gimel g=9, vav eli v=6 ja lamed l=3o . Gilgul sanan ns. absoluuttinen. lukuarvo on nyt 72, sillä kirjainten summa 9+30+9+6+30 on 72. Mutta jos redusoimme luvuista gilgul arvoista nollat pois saammekin summaksi luvun 18, jota sanotaan luvun redusoiduksi arvoksi. Ja jos 1+8 lasketaan vielä yhteen, saadaan 9, joka on sanan integroitu loppuarvo, joka tulee myös absoluuttisen arvon 72:sta, sillä 7+2 on myös 9.
Kaikilla näillä luvuilla 9,18 ja 72 on nyt gilgul ideaan liittyvä informatiivinen tehtävä. Gilgulhan on elämän pyörä, jossa ihminen aikakaudesta toiseen syntyy ja kuolee yhä uudelleen ja uudelleen. Numero 9 vastaakin gematriassa heprean ihmistä tarkoittavaa sanaa adam, jossa a+d+m on ensin 45 ja sitten 9. Ja on helppo huomata, että ihmislapsi viettää äidin kohdussa spiraalinmuotoisessa sikiöasennossa 9 kuukautta. Ja kun luku 18 vastaa puolestaan heprean sanan chaj eli elämä, sillä hee 8 + jod 10 on 18 ei enää yllättäne se, että heprealainen traditio katsoi ihmisen elämän keskimääräiseksi kestoksi 72 vuotta, joka samalla oli aika, jona suuri spiraali, taivaanlaki kääntyi näennäisesti yhden asteen. Kun Gilgul- käsitteen keskeinen luku on kuitenkin 3, onhan siinä 3,3o ja 2×3 eli 6, viittaa tämä ihmisen kolmeen vaiheeseen, kolmeen vihkimysasteeseen, jotka oli tarkoitus jälleensyntymien kautta läpikäydä ja näin 3 x 72 tuli tarkoittamaan symboliikassa sielunvaelluksen lukua. Mutta sfäärin kääntymisestä ja metempsykoosin luvusta lisää toisen esimerkkimme yhteydessä, jossa luku 72 näyttelee edelleen tärkeää roolia.

Gilgul esimerkin luvut eivät ideoi vain ihmistä ja hänen vaellustaan maailmassa, sillä samat luvut kehystävät myös Raamattua, niin Vanhaa kuin Uusi testamenttiakin, sillä kun Raamatussa on Vanhassa testamentissa esimerkiksi 39 kirjaa ja kirjoittajia on 33, muodostuu näistä luvuista gematriassa sana gilgul tavalla, jonka edellä olemme juuri esitelleet, sillä gil ja gul. - osien summa 39+33 on tietysti myös 72.
Lisämerkitystä asialle antaa vielä se, että 9+18 on 27, joka on Uuden testamentin kirjojen lukumäärä, joka numeron kolme kolmantena potenssina viittaa myös elämän pyörässä tapahtuvaan kolmeasteiseen kehitykseen. Kaikkien numeroiden 9+18+72 summa on 99, joka on ylös pyörähtänyt Raamatun koko kirjojen luku 66. Nämä vastaluvut symboloivat ihmistä jumaluuden peilikuvana , ihmistä, joka pyörän vastakkaisilta puolilta näkee itsensä avaruudellisesti aina ylösalaisin. Lukija verratkoon tätä ideaa vaikka Tarot – korttien elämän pyörän kuvaan.
Vastaaavaa tietoa on hepreanja kreikan numeroinformaatio tulvillaan. Katsotaan vielä vaikka itse kreikan sanaa tieto eli gnosis.

Sana gnosis kirjoitetaan kreikaksi gnwsij ja sanaa käytettiin antiikissa sekä tieteellistä että filosofista tietoa tarkoittaen. Sanasta tuli myöhemmän gnostilaisuuden pääkäsite muiden käyttäessä useimmin tiedosta sanaa ginosko tai epiginosko, jotka Uudessa testamentissa esiintyvät lähes 200 kertaa ja jotka merkitsivät myös jonkin asian yleensä älyllistä ymmärtämistä. Kreikkalaisessa ajattelussa gnosis liittyi läheisesti totuuden tuntemiseen ja sanan olivat adoptoineet myös eräät esoteeriset ryhmät, jotka väittivät että heillä on gnosis eli tieto Jeesuksen opetusten todellisista salaisista merkityksistä.

Tieto-sana on yllättävän keskeisellä sijalla Uuden testamentin ajattelussa ja siksi sana kannattanee analysoida siis myös gematrian keinoin.
Ja tulos on varsin merkittävä, sillä gnwsij -sanan lukuarvoksi eli erillisten kirjainarvojen summaksi tulee 1271. Tämä on tärkeä havainto siksi, että saman lukuarvon 1271 saavat myös sanonta he kleronomia hagia eli pyhä perimätieto ja sana stauros eli risti!
Suotta ei Jeesus sanaa Luukas 11:52:ssa siis käytä, kun hän eli kreikan gnostilaiseen tapaan toteaa: “Voi teitä te lainoppineet, kun te olette kadottaneet gnosiksen avaimen. Itse ette ole menneet sisälle, ja muita olette sisälle menemästä estäneet.…”

Kun tarkastelemme pyhässä perimätiedossa eli kabbalassa ja gnostisismissa ristiin tai tarkemmin ristinmuotoisiin merkkeihin ja piirroksiin liitettyjä merkityksiä, ei ole liioiteltua sanoa, että tieto eli gnosis on pyhää perimätietoa ristin monista esoteerisista merkityksistä Voidaan viitata elämää luovan hiilen nelikätisyyteen, luovan Jumalan Jahven nelikirjaimisuuteen, elämän monimuotoisuutta ja laatuja määrittelevän DNA:n nelikirjaimiseen emäsrakenteeseen ja moneen muuhun luonnossa ristin muotoisena tai nelinumeroiseen ilmentymään.

Mutta millainen olisi nimenomaan Kristukseen liittyvä gnostinen risti, sillä stauroshan on juuri Jeesuksen rististä Ut:.ssa käytetty sana. Ja miten moinen risti voisi liittyä jälleensyntymäoppiin? Sen selvittämiseksi tutustumme seuraavassa ristiin pyhän geometrian viitekehyksessä.

Risti pyhässä geometriassa

Geometriaa harrastaneet ovat saattaneet havaita, että jos piirrämme ristin joka muodostuu kuudesta tasasivuisesta yhtä suuresta neliöstä, tulee ristin pystysuoraan neljä ja vaakasuoraan kolme neliötä ja ristiin tule kaksitoista kulmaa. Jos olemme nyt piirtäneet tällaisen ristin vaikkapa kartongille ja leikkaamme sen siitä irti, niin voimme taivuttaa ristin neliöiden rajoja noudattaen kuutioksi.

Tällaisessa kuutiossa on nyt 6 tasoa, 12 reunalinjaa ja 8 kulmaa. Numeroiden summa on 26, joka on siitä erikoinen luku, että se on sama kuin Herran kuuluisan nelikirjaimen JHVH (Jahve, Jehova) hvhy kirjainten summa (5+6+5+10 = 26).
Myös on tärkeä havaita, että kuution tasojen kulmien määrä on 24, joten kulmien yhteinen asteluku on 24 x 90 eli 2160 astetta.
Pyhässä geometriassa suorakulma edusti neliötä, jota sanottiin pallon tavoin täydelliseksi muodoksi ja niin suorakulmasta, neliöstä ja kuutiosta tuli täydellistymisen symboleja ja yhä tänään kehittynyttä ihmistä voidaan sanoa suoraselkäiseksi eli suorakulmaiseksi ihmiseksi.
Absoluuttisen täydellisenä ihmisenä on esitetty tietysti ennen kaikkea Jeesus Kristus. Nyt on niin erikoisesti, että Jeesuksen nimen ja arvonimen lukuarvot kreikkalaisessa gematriassa ovat 888 ja 1480 ja näiden summa on 2368. Matematiikkaa harrastanut voi helposti huomata, että luvut suhteina 888:1480:2368 supistuvat ensinnäkin muotoon 3:5:8:n ja muodostavat siten toiseksi osan ns. matemaattista Fibonacci sarjaa, eli lukusarjaa, jossa numeron ja seuraavan numeron summa muodostavat aina niitä seuraavan numeron ja numeroiden summa lähenee ns. kultaisen leikkauksen suhdetta 1,616.

Palaamme kuutioon ja ristiin.
Kun avaamme kuution takaisin ristiksi ja annamme piirrämme ristin ympärille suorakaiteen ja annamme suorakaiteen lyhyemmälle sivulle arvon 888 eli Jeesus-nimen arvon ja piirrämme sitten suorakaiteelle diagonaalin eli halkaisijan alakulmasta vinosti yläkulmaan, niin voimme tällöin laskea, että halkaisijan pituudeksi tulee 1480 eli nimen Kristhos lukuarvo! Tämä diagonaali ja suorakaiteen alakulma ovat nyt kultaisessa leikkauksessa ja diagonaali ikään kuin ‘pitkä keihäs’ on lävistänyt ristin kyljen. (Ks. liite)

Ei lienekään sattuma, että Jeesuksen kyljen lävistänyttä roomalaista sotamiestä on perimätiedon mukaan kutsuttu Longinukseksi eli pitkäksi.
Että kysymyksessä on pyhän geometrian kuvat ilmenee vielä siitä tosiseikasta, että kreikan sanan kylki eli pleuran lukuarvo on 666!

Jos oletamme, että po. suorakaiteen lyhyt kylki on 666, niin tuolloin pitkä ja kylki on 888 ja diagonaali 1110. Suorakaiteeseen sisältyvien suorakulmaisten kolmioiden kylkien pituus on näin ollen 1332 eli 12 x 222 tai 2 x 666. Jeesuksen sanonnan : “Minä olen alpha ja omega” arvo lukutavasta alfa ja w on 1332 eli 2 x 666!

Tämä kuuluisa pedon luku 666 liittyy nyt aiheeseemme myös siten, että jos ajattelemme että tämän ‘pedon’ luku on myös numeron 6 kolmas potenssi eli kuutosen kuutio, niin tulo 6×6x6 on tällöin 216! Tätä lukua 216 kutsuvat myös vanhat vapaamuurarit ja ruusuristiläiset metempsykoosin eli sielunvaelluksen luvuksi. Kuten edellä jo vähän vihjasimme. Miksi?
Palaamme Raamatun Vanhan testamentin kirjojen määrään 39 eli lukuun joka vastasi sanaa ympyrä ja kirjailijoiden tai Jeesuksen kuolinvuoden lukuun 33 joka sekin vastasi sanaa pallonmuotoinen tai ympyrä. Näiden summa oli siis luku 72, johon tässä esimerkissä palata.
Luku 72 on heprealaisille pyhä. Raamatun käänsi kreikaksi 72 viisasta ja Raamatussa on Jumalalle 72 pyhää nimeä (ns. Shem-ha-meforash) ja heidän suureen neuvostoonsa, joka mm. tuomitsi Jeesuksen, kuului 72 jäsentä. Heprealaiset olivat myös huomannet, että ihmisen sydän lyö minuutissa keskimäärin noin 72 kertaa.
He tulivat myös ajattelemaan ,kuten todettu, että ihmisen ikä on keskimäärin 72 vuotta.
Jobin kirjasta he olivat huomanneet, että tämmöisen ihmisen Jumala voi herättää uuteen elämään kaksi, jopa kolmekin kertaa!
Ja näin he ajattelivat, että jokainen kolmesta elämästä on yksi porras kehityksen ja kasvun tiellä, johon ihminen saa siis kolme mahdollisuutta ja kun nämä kolme ikäporrasta eli 72+72+72 antavat yhteensä 216 vuotta, he nimittivät tämän luvun sielunvaelluksen luvuksi, vuosimääräksi, jonka aikana sielu täydellistyy eli kuutioituu. Kuutioitumiseksi ja täydellistymiseksi prosessia kutsuttiin siksi, että kuution asteluvussa on myös tuo kantaluku 216 (2160 astetta!) ja siksi, että luvun ja hermeettisen perinteen “niin ylhäällä kuin alhaalla” päästiin myös astronomiseen vertauskuvastoon, sillä johtuen maapallon ns. precessiohuojunnasta kevätpäiväntasauspiste kiemurtelee kuin käärme pitkin maapallon pintaa ja siirtyy aina yhden asteen 72 vuodessa, joten tullakseen täydeksi eli kiertääkseen koko ympyrän kaikki 360 astetta, precessio käyttää siihen 25920 vuotta.
Kun kevätpäiväntasauspiste kulki tällöin myös kaikkien 12 eläinradan merkin kautta, niin viipyi aurinko kussakin merkissä aina 25920:12 eli 2160 vuotta! Siinäkin siis kantaluku 216!
Precessiovuoden eli suuren tähtivuoden jälkeen palasivat tähtisikermät alkuperäiseen asentoonsa, ne ennallistuivat ja juuri tätä kutsuttiin apokatastasikseksi, kuten edellä olemme kuvanneet. Tähtivuosi täyttyi ja eheytyi eli täydellistyi.

Auringon siirtymistä tähtimerkistä 2160 vuoden välein kutsuttiin uuden auringon syntymiseksi ja uskottiin uuden auringon tuovan maan päälle aina myös uuden aurinkojumalan, Messiaan tai muun vastaavan sankarin, joka pelastaisi kulloisenkin ihmiskunnan parempaan huomiseen. Tällä messiaalla oli sen kulloisenkin tähtisikermän nimi, jonka merkeissä se oli syntyvä ja hallitseva.

Messias Jeesukseen liittyy merkittävästi neljä eläinradan merkkiä, Oinas, Kalat, Neitsyt ja Leijona. Viideskin merkki häneen usein liitetään; Skorpioni, kuoleman huoneen edustaja. Jeesuksen sanotaan syntyneen neitsyestä, hän oli kalastajien opettaja , joita kutsuttiin pieniksi kaloiksi ja hän oli itse suuri kala. Hänet uhrattiin karitsana eli oinaana ja hän Juudan kansan Messias. Juutalaisten astrologinen tunnus oli Leijona ja Jeesusta kutsuttiin Juudan leijonaksi.
Kun nyt katsomme näitä tähtimerkkejä tähtikartan ympyrällä, huomaamme, että voimme yhdistää ne janoin, jota muodostavat edellä kuvatun kaltaisen suorakaiteen, johon mahtuu kaksi suorakulmaista kolmiota kummankin asteluvun ollessa ristiksi muutettuina siis 2160 astetta. (Kts. liite)

Nyt on niin erikoisesti, että heprean leijonaa tarkoittavan sanan Arie hyra
lukuarvo on sekin juuri 216, mutta myös heprean sanojen nuorukainen ja voima: gabar ja gebur arvot ovat 216! Ja siis 3 x 72 oli 216. Ja kerratkaamme, että 6×6x6 oli 216, mutta 666 on myös heprean sanan aurinkovoima sorat arvo ja vielä lopuksi heprean sanan valtakunta malkut 496 numerotekijöiden 4×9x6 tulo!

Jumalan valtakunta oli siis se kosminen piiri, jonka aurinko sulki sisäänsä yhden suuren aurinkovuoden aikana, jolloin aurinko viipyi yhdessä merkissä 2160 vuotta. Luku 216 ja sen monet ilmentymät Raamatussa, jos mitkä osoittavat, että Raamatun numerot ovat luonteeltaan mittausopillisia, eivät uskonnollisia

Nyt meillä on ne keskeiset gematriset ainekset, josta voimme tehdä pyhän perimätiedon ja astrologian mukaisen päätelmän, mistä tiedosta ristissä on kysymys:

Kuten aurinko aina 2160 vuoden välein uudesti syntyy ja saa lopullisen täydellisyytensä suuren tähtivuoden täytyttyä, niin voi ihminenkin tulla takaisin uudeksi leijonan voimaiseksi nuorukaiseksi, kun hän joka 72 vuoden kuluttua uhraa aineellisen itsensä ristille ja syntyäkseen kolmasti uudelleen saaden viimein ristin (216) kautta elämän kruunun eli oikeuden hallita itseään eli valtakuntaansa ehyenä ihmisenä kuin Leijona kuninkaana vallitsee laumaansa eli petojaan. Kuninkaaksi kruunattuna ihmisellä on oikeus tuomita ja armahtaa, nostaa peukalonsa ylös tai kääntää se alas. Itseuhraus tuo myös itsesovituksen.

Jeesuksen ja ‘pedon’ yhteenkuuluvuus näyttäytyy myös Joh. Ilm. 13:18, ja 14:1:ssä esiintyvien lukujen ominaisuuksista, sillä luvut 666 ja 144000 ovat sikäli erikoisia, että osamäärä 144000:666 = 216, 216 216 216 jne. Eli luku, jossa 216 toistuu irrationaalisti ja kun 6×6x6 on juuri 216 ja vastaa heprean sanaa jalopeura, ymmärrämme siitäkin, että Ilmestyskirjan peto oli Juudaan jalopeura eli Leijonan tähtikuvio, joka oli Juudaan kuningaskunnan symboli. Varsinkin kun 144000:216 on edelleen 666,6666667!
Pedon luku 666 on siis mitä selvemmin kosmisen Kristuksen (mitan), uuden aikakauden uuden auringon luku: “Ja se luku on 666″ arvo oli siis 2368, joka on merkkiparin Ieosus Kristhos eli 888 ja 1480 summa! Antiikin mittasuhteiden kaanonissa luvun 666 avulla muutettiin mittajärjestelmiä desimaalipilkkua sopivasti siirrellen toisiksi. Samaan tarkoitukseen käytettiin myös kultaisen leikkauksen arvoa 1.6, joka tuli määrittämään sumerilaisten ja englantilaisten mittojen suhdetta. Kun sumerilainen otti esim. yksiköksi ympyrän kehän 10 osaa vastaavan jänteen, niin vastaava englantilainen mitta oli tällöin tuon ympyrän säde! Sillä kun ympyrä jaetaan kymmeneen yhtä suureen segmettiin, on niihin mahtuvien tasasivuisten kymmenen kolmion yhtäpitkät sivut kultaisessa leikkauksessa suhteessa kantaan.

On siis selvää, että nämä Uuden testamentin luvut ovat harkittuja aritmeettisia lukumemoja ja nimi Iesous Kristus ja siihen liittyvät muut nimitykset ovat pythagoralaisen koulukunnan tuottamia abstrakteja ideoita, eivätkä kuvaa ketään historian henkilöä. Toki tätä matematiikkaa on opettanut joku etevä luultavammin Aleksandrian yliopistossa opiskellut essealainen opettaja, mutta hänen nimeään emme tiedä. Sillä Iesous Kristhos ei ole erisnimi vaan aritmeettinen merkkipari. Kreikan kielessä nimeä ja merkkiä tarkoittava sana tulee samasta juuresta semen.

Mutta palatkaamme pääaiheeseen Gnostilaisessa kristinuskon tulkinnassa ihminen kehittyy siis kolmen elämänsä aikana itseuhrausten eli luopumisten kautta ja saa lopulta pelastuksen. Tämän idean allegorioiksi otettiin auringon jälleensyntymä niin joka aamu kuin joka vuosi kuin joka 2160´s vuosi ja viimein suurena sovituspäivänä joka 25920´s vuosi.

Golgatha-allegoria

Tämä aurinkoallegoria heijastuu mitä ilmiselvemmin myös erään pääsiäisen Golgatha-kertomuksessa. Erityisesti sen Johanneksen evankeliumissa kuvatussa muodossa.
Johannes kertoo, että Jeesus asetetaan ristille kolmannella hetkellä ja hän kuolee yhdeksännellä hetkellä. Aikamääreet vastaavat nykyisessä kellotaulussa aamua kello 9 ja iltapäivää kello 15. Tällöin hän on ristillä puoli vuorokautta eli 6 tuntia. Tai jos ajattelemme vertauskuvallisesti ja suurennamme vuorokausiympyrän vuosiympyräksi, muuttuu kuusi tuntia kuudeksi kuukaudeksi. Oikeuden tähän mittakaavamuutokseen voi halutessaan saada nimen Golgatha sisällöstä, joka, niin kuin olemme osoittaneet, sisältää idean suuresta ja pienestä ympyrästä.
Päiväympyrän mukaan ajateltuna sisältyy Golgathan kuuteen kärsimyksen tuntiin 360 minuuttia (Vrt. ympyrän asteluku), joihin sisältyy edelleen 21600 sekuntia! Siis tässäkin tuo metempsykoositunnus 216!
Vuosiympyrässä vastaa aamua syksy ja iltapäivää kevät. Yhdeksännessä kuussa on syyspäivän tasaus, jolloin aurinko alkaa kuolla, joutuu talven vangiksi, on pimeimmillään joulun aikoihin alkaa sitten kasvaa ja syntyy maaliskuun lopulla kevätpäiväntasauksessa uudelleen eli päiväympyrää ajatellen noin klo 15!

Golgatha on siis jälleensyntymispaikka, missä aurinkokuningas jälleensyntyy kesäpäiväntasauspisteessä. Että kyseessä on astronominen malli eikä sellaisenaan historiallinen ihmistä koskeva tapahtuma voidaan osoittaa myös pyhän geometrian keinoin siten, että kun piirrämme ympyrän ja sen sisään sen säde jänteenä kuusikulmion, voimme tämän kuusikulmion avulla piirtää ’Golgathan’ yläpuolelle samansivuisen viisikulmion ja sen sisälle viisisakaraisen tähden eli Salomonin sinetin, jonka ylimmät ‘käsivarret’ jakavat sen ympärille piirretyn suorakaiteen kahteen osaan, joiden suhde toisiinsa, jos viisikulmion sivu on 1, on sama kuin 1480:0,888:n. Eli nimiin Jeesus Kristus! (Kts. liitteet). Kuten toisessa liitteessä kuvataan, myös Graalin symboli liittyy geometriseen Kristukseen. Jälleensyntymää kuvaa usein myös häntäänsä syövä käärme, joka usein oli maljan ornamentttina. Malja symboloi kohtua ja hauska ’sattuma’ onkin, että heprean kohtua tarkoittava sana on sama kuin suomen pata. Walesilaisessa muinaisenglantilaisessa ns. Mabinogion legendassa puhutaankin jälleensyntymäpadasta. Symboli on sama kuin Graalin malja esim. Marian kohtuna

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö Rooma olisi voinut myös ristiinnaulita ja teloittaa jonkun juutalaisen ajan kapinajohtajan, joka samalla on voinut olla tunnettu esoteerisia mysteerioita opettanut rabbi, mutta itse kuvaus tästä teloituksesta yksityiskohtineen on selvästi allegorinen ja osin myös jälleensyntymäoppiinkin sitoutuva.

Voimme siis perustelluksi sanoa, että sanan tieto, gnosis, josta edellä kuvattu kehittely pari sivua sitten alkoi, sisältyvän lukuarvon yhtäsuuruus käsitteen risti ja sanonnan pyhä perimätieto kanssa merkitsee ja tarkoittaa viestittää symbolien tuntijalle ja tutkijalle sitä, että

oikea tieto on pyhää perimätietoa ristin salaisuudesta, joka symboliikassaan sisältää salaisuuden ihmisestä kolmasti jälleensyntyvänä sieluna, joka itseuhrausten sekä kokelas-, veljes- ja mestari asteiden kautta eheytyy ja yhtyy alkuperäiseen jumalalliseen itseensä.

Muuta matematiikkaa ja astronomiaa Raamatussa

Raamattu – kuten monet heprealaiset matemaatikotkin (Elihu Rips, Yitzchak Ginsburg, Daniel Michelson mm.) ovat todenneet ja todistaneet, on siis varsin aritmeettinen teos. Voidaan täydellä syyllä sanoa pyhän kirjamme olevan suorastaan matematiikan kyllästämä, sillä koskapa sen jokainen heprealainen ja kreikkalainen kirjain on siis myös numero, on sen jokainen sana myös enemmän tai vähemmän tarkoituksellinen luku. Tämä näiden kielien jo monesti mainittu gematrinen ominaisuus yhdessä monien muiden peite- ja salakielijärjestelmien avulla on tarjonnut Raamatun tekstien laatijoille lähes rajattomat mahdollisuudet käyttää kielellisiä kehyskertomuksia paitsi uskonnollisiin myös aritmeettis-informatiivisiin ja ylipäätään aikansa tieteellistä tietämystä palveleviin tarkoituksiin.
Lisäksi tämä 66:n kirjan kirjasto on sisällöiltään erikoisia avoimiakin lukuja tulvillaan. Vaikuttava esimerkkinä erityisesti IV Mooseksen kirjassa, sattuvasti Numerissa, esiintyvä 8580, johon tutustumme, koskapa sekin liittyy jälleensyntymäidean pohja olleeseen antiikin tähtitaivaan ja erityisesti ns. suuren tähtivuoden eli prekession liikkeisiin ja näyttää myös vielä yhden Golgatha -kertomukseen liittyvän astronomisen tason.

Pappien luku 8580

Heprealaisessa temppelijärjestyksessä pappispalvelus oli määrätty iältään 30 -50 – vuoden ikäisille Leevin heimon miespuolisille jälkeläisille. Näitä pappeja oli eräässä väestönlaskennassa 8580. Kun antiikissa papit olivat myös tähtitaivaan tarkkailijoita ja nimi Leevikin (hepr:yvl) viittaa käärmeeseen ei olekaan ihme, että luku 8580 kätkee sisälleen monia aurinkokuntaamme koskevia merkityksiä kuten esim. Marsin yksitoista synodista ‘käärmettä’ eli kiertoa auringon ympäri ja myös prekessio-käärmeen tieteellisesti tarkat sideeriset ja synodiset pituudet. Sillä ko. Mars´n kiertoaika on 780 vuorokautta, ja prekessio liikkuessaan vuodessa 71,5 astetta etenee 120 astetta juuri 8580 vuodessa!

Kun 120 astetta on kolmannes ympyrän yhteensä 360 asteesta ilmoittaa luku 8580 toisin sanoen tarkasti kolmanneksen prekession 25740-vuotisesta kestosta, joka tulee toisaalla esiin myös synodisessa pituudessaan 25920 vuotta. Tähtitieteilijöitten ja historioitsijoiden lienee vaikea hyväksyä, että näillä luvuilla Vanhan testamentin kirjoittaja haluaisi todella viitata kevätpäivän tasauspisteen siirtymään 2160 vuoden välein tähtimerkeistä toiseen, sillä virallisen käsityksen mukaan prekession keksi kreikkalainen tähtitieteilijä Hipparkhos, joka teki havaintojaan ja laskelmiaan luvulla vuosina 146-126 eKr. Mooseksen kirjat on sen sijaan varovaistenkin tutkijoitten mukaan syntyneet ainakin 300-400 vuotta aikaisemmin

Olisiko Vanhan testamentin matemaattinen täsmällisyys ja jopa tähtitieteellinen tietämys siis sattumaa? Tuskinpa.
Sillä myös monet muut ko. Numerin luvuissa 3-5 annetut ja niistä johdetut numerot tuottavat tähtitieteellisen täsmällisiä tuloksia. Kuten tekee kreikan gematriassa avainta (h kleij, he kleis) vastaava luku 273 joka 5:llä kerrottuna (Num.3:46-49) antaa luvun 1365, joka vuosina ymmärrettynä käsittää 19 Saturnuksen ja Jupiterin konjunktiota ja joka jää jäljelle kun prekessiokuukauden luvusta 2145 vähennetään Marsin kiertoajan luku 78o! Toisaalta luvusta 273, joka merkintänä 27, 3 on sideerisen kuukauden pituus, puolet on 13,65 päivää! Sideerinen kuukausi eroaa kuun 29,5 vrk:n synodisesta kierrosta 2, 2 päivää, jotka sisältävät 52,8 tuntia, jotka puolestaan vastaavat 3168 minuuttia.

Luku 528 edustaa nyt ensimmäinen heprean sanaa xtpm eli avain ja 3168 kreikan sanontaa Kurioj Ihsouj Cristoj: Herra Jeesus Kristus!

Kerrottuna kahdella avainluku 528 on puolestaan heprealaisen Herran nimen hvhy kolmesta ensimmäisestä kirjaimesta saatu 1o56, joka merkintänä 1o5.6 ja tunteina käsitettynä vastaa 6336 minuuttia, jotka minuutit saadaan myös tuloista 2 x 3168 tai 6 x 1o56! Eli 2 kertaa Herra Jeesus Kristus tai kuusi kertaa Herra ( hvh )

Sanontaa Herra Jeesus Kristus vastaava luku 3168 onkin antiikin muinaisille matemaatikoille ja tähtitieteilijöille ollut tavattoman tärkeä, sillä vastaahan luku brittiläisinä mittoina mm. maapallon kehän ympäri piirretyn neliön sivujen pituutta ja vielä mm. Stonehengen uloimman ns. sarseen kivikehän 3168 jalkaa.
Kun myös huomaamme, että sanonnan dvd=tyb xtpm Daavidin huoneen avain (Jesaja 22:22) lukuarvojen 426 ja 528 summa 954 on edelleen tulo 18 x 53, ja että 18 ja 53 vastaavat vielä heprean sanojaa elämä ja kivi, ei enää yllättänekään se, että heprealaisen sanonnan “kivi, jonka rakentajat hylkäsivät”, arvo on aiemmin mainittu 273, siis kreikan sana avain. Kun 273 vastaa myös sanontaa salattu valo ja verbejä ]ydru heittää pois ja hdxc lisätä, käydä kauppaa, voinee edellä esitetyistä numeraalisista tosiasioista ilman suurtakaan tuskaa tehdä johtopäätöksen, että

Numerin leeviläisten pappien yhteydessä ilmenevissä aikalaskelmia palvelevissa numeroissa on kysymys toisaalta Daavidin huoneen eli aurinkokuntamme asukkaiden, siis auringon, kuun ja planeettojen, liikkeistä prekession kolmanneksen aikana ja etenkin niiden niin synodisten kuin sideeristenkin kiertojen aikamääristä ja yhteensovittamisista. Koska kiertoajat poikkesivat toisistaan, tuli Leevin pappien uhrata tai lunastaa Daavidin huoneesta esikoisia eli vähentää tai lisätä kalentereihinsa tiettyjä päiviä saadakseen aikalaskelmansa täsmäämään ja kalentereilleen tarkan arvon, jotta voisivat löytää vuoden ensimmäisen uuden kuu- tai aurinkovuoden tarkan alun.

Katsotaanpa:
Kun esim. sideerinen kuuvuosi on 327,6 päivää ja synodinen vastaavasti 354,0 päivää, on erotus 26, 4 päivää, joka sisältää 633.6 tuntia. Näissä tunneissa on sekunteja 38016, määrä joka �?sattumalta�? vastaa kilometreinä myös kuun etäisyyttä auringosta 380160 km, joka voidaan kirjoittaa tuloksi 60 x 6336 tai tuloksi 1056 x 360 tai tuloksi 120 x 3168 . Kun luku 6336, joka on tulo 105,6 x 60 , sisältää 2 kertaa luvun 3138, siis sanonnan Herra Jeesus Kristus, alamme ymmärtää, mitä Uuden testamentinkin uhrikuolema gematrisessa informaatiossaan on merkinnyt. Sillä poika kuu astuu joka yö Tuonelaan ja uhraa samalla jokaisessa kierrossaan aikaa isä auringolle eli varsinkin sideerinen kuukalenteri jää jatkuvasti jälkeen aurinkokalenterista. Mutta niin kuu kuin aurinkokin voittavat Tuonelan joka päivä ja kuun uhraus voidaan lunastaa jokavuotisena sovituspäivänä, jolloin menetetty lunastetaan takaisin uhrieläimen �?verellä�?, sillä heprean veri dam md on lukuarvoltaan 44, joka on 528 :12, jonka jaettava muodossa 52,8 vastaa – kuten todettu - tunteina Herra Jeesus Kristus-luvun 3168 minuuttia eli aikaa, joka synodiselle kalenterille kuukaudessa uhrataan ja lunastetaan sitten vuosittain 12 kertaisena takaisin. Näin ymmärrämme, miksi 528 eli 1056/2 saa merkityksen avain! Se on aikalaskelimien avain. Suotta eivät teosofit jo 1800- luvulla nimittäneet tetragramatonin hvyh´n arvoa 1056, kaksoisavainta (2×528), �?taivaan mittakepiksi.�?

Ken kuvittelee, että nämä johtopäätökset ovat tulosta sattumavaraisesta numeroiden pyörittelystä, laskekoon itse ja ihmetelköön, miksi esim. 1506 x 144000, heprealaisena sanontana ihmisen Herra hvyh mda x finaali a, tuottaa tulon 152064000 eli luvun, joka ilmoittaa maan abheli-etäisyyden auringosta ja vielä siten, että numerosarjassa vastaa luku 640 nimenomaan heprean sanaa shamas sms: aurinko! Voi myös ihmetellä, miksi tämän sekuntiluvun muunnelmat 216 ja 2160 vastaavat edelleen surullisen kuuluisan pedon luvun kuutosen kuutiota ja 12-kulmaisen ristin kulmien astelukua luvun 2160 ollessa vielä niiden kuukausien määrä, joka jää sideerisen ja synodisen prekession väliin. (25920 - 25740 = 180 vuotta = 2160 kk.).

Kun aramealainen sana Golgatakin tlglvg heprealaisessa muodossaan Gilgulot tarkoitti aikasyklejä, ja Golgatan puoliympyrä kattaa – kuten edellä todettu - ajan 3 hetkestä 9 hetkeen eli vuosiympyränä katsottuna syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen, ei näihin lukuihin perehtyneelle maallikollekaan jääne epäselväksi, mitä näillä pyhien kertomusten luvuilla ja numeroilla kuin myös niitä vastaavilla nimillä on ajettu takaa. Golgatan tunnit paitsi kertovat aurinkokuninkaan kuolemasta ja syntymästä myös ’sovittavat’ prekessioiden eron 2160 kk tai 180 vuotta, joka vastaa vielä ympyrän kuuden tunnin 180 astetta!