KABBALA
Heprealais-kaldealainen tiedonpuu
Tavallisesti kabbalalla ymmärretään keskiaikaista juutalaista salaista oppia, jota erityisesti Espanjan juutalaiset ja alkemistit harrastivat. Oppi yhdistettiin usein magiaan ja noituuteen ja varsinkin kristillisen kirkon piirissä käsitettä yhä tänään yleisesti kavahdetaan. Eräitten kristillisten tutkijoiden mukaan kabbalah parhaimmillaankin olisi vain osa vanhatestamentillista juutalaisuutta ja pahimmillaan sepitettyä 1300-luvun uskonnollis-filosofista fantasiaa. Näin ei kuitenkaan ole.
Kabbalistisen tradition näyttävät hyvin tunteneen esikristilliset essealaiset, eräitä tekstejä (gnostilaisia) lienee peräisin jo 8oo-luvulta eKr., ja kaldealaisen Elämän puun juuret näyttävät tunkeutuneen jo vuosituhannet sitten syvälle muinaisen Mesopotamian, Abrahamin synnyinmaan, multaan. Abraham oli kotoisin Kaldean Uurista eli oikeammin käännetysti “kashidimien valosta” ja kyseiset kashidimit olivat Mesopotamian tietäjiä, siis kabbalisteja.
Edelleen kabbala näyttää olleen olennainen osa myös Uuden testamentin ja sitä mukaa myös varhaisen kristinuskon henkistä tarpeistoa; kristityt ovat kabbalisteja tietämättään.
Kabbalaa arvottaessaan kristittyjen tulisi myös muistaa, että keskiajan tiede ja teologia olivat monin osin totaalisen tietämättömyyden tiivistymiä, eikä kabbalan maailman pansofisia kuvia ole välttämättä edes osattu saati sitten uskallettu lähestyä ja tulkita oikein. Kabbalah oli monille sekä vaarallista että vaikeaa, ja kynnys sen tutkimiseksi ja tulkitsemiseksi on yhä tänään korkea.